Vaarallista sanoa, mutta mä haluan jotain tapahtumaa elämääni!

It's only a step away from passtimes, just so caught up inside

Hölmöö raportoida näitä "Hei, mä katselin jotain miestä!"-juttuja :-D Mutta kaikki mikä on edes miniaskel pois Koon suunnasta, on positiivista.

Ryan sattui taas samaan työvuoroon kuin mä. Tällä kerralla me oltiin ikävä kyllä ihan eri tehtävissä, enkä nähnyt sitä muuta kuin leimajonossa ja ruokiksella. Silloin kyllä otin kaiken ilon irti ja tuijottelin sitä niin paljon kuin kehtasin. Ja ihan hyvin kehtasin, se ei ees nostanut katsettaan lehdestä ja leimajonossakin tuijotti vaan eteensä. Höh

Yhtenä päivänä olin katselemassa kun kaverit pelaili jalkkista. Niillä oli pelaamassa yksi sellainen tyyppi, joka on varmasti ollut aiemminkin peleissä mukana, mutta johon en oo kiinnittänyt sen enempää huomiota. Se on ulkonäöllisesti jotenkin aika paljon entisen tyylinen. Eli siis, tykkään kyllä. Mutta tulee siitä tietty jotain exäviboja.

Anyways, mä sitä katselin siinä aina kun se tuli vaihtoon. Mä olin jutellut vaihdossa oleville kavereille niitä näitä ja tällekin tapaukselle heitin sitten jotain. Se kääntyi katsomaan mua ja mä katsoin sitä silmiin ja hymyilin. Se katsoi mua takaisin hetken liian pitkään. Aina kun tää tyyppi tuli vaihtoon, se heitti mulle jonkun kommentin ja katsoi silmiin.  Kun peli loppui tää tyyppi tuli mun viereeni vaihtaan vaatteita. Me siinä jotain vitsailtiin samalla, eikä mua kyllä yhtään haitannut katsella sitä siinä ilman paitaa. Vielä ennen lähtöä se katsoi mua silmiin. Taas hetken liian pitkään. Sillä oli nätit silmät.

No ne lähti ja mä lähdin. Kuinkas muutenkaan. Ehkä mä törmään siihen vielä jossain toisessa pelissä ja pääsen katseleen vähän lisää.

Ja sit muita juttuja. Jasu on sellainen tyyppi, jonka oon kanssa tuntenut varmaan lähes yhtä pitkään kuin Koon. En ehkä ihan, mutta ei paljon toisinkaan. Sellainen tyyppi, jonka kanssa ollaan aina tultu kyllä hyvin toimeen, mutta ei olla juurikaan edes juteltu. En oo siitä koskaan ajatellut mitenkään Sillä Tavalla. Se on kyllä mukava, mutta aika ujon oloinen. Se on mua muutaman vuoden vanhempi ja sillä on oma asunto ja vakityö ja ja ja.

No, kaikki alkoi ilmeisesti siitä, kun kommentoin sen jotain juttua facessa muutama viikko sitten. Se vastasi ja sen jälkeen laittoi kommenttia joihinkin mun päivityksiinkin, vaikka aiemmin ei ollut kommentoinut varmaan koskaan. No nyt sitten yhtenä päivänä se kirjoitti mulle viestin facessa. Me juteltiin vähän aikaa. Seuraavana päivänä sama juttu. Ja seuraavana. Kun lopeteltiin, Jasu pyysi mua ilmoittamaan, jos joskus liikun sielläpäin, niin voitaisiin nähdä.

Mitähän tästä ajattelisi? Se on mun käsitykseni mukaan hyvä mies. En tiedä mitään sen toiveista ja haaveista. En tiedä, onko se siis kiinnostunut, vai jutteliko ihan muuten vaan. Entäs mä? Ei mitään palavia tunteita. Ei mitään sellaista, kuin Koo, tai Arska tai Mikke. En tiedä. Mutta piristävää kyllä tollanen :-)

Oh you know how I feel for whatever difference it makes

Ja juuri kun oon päässyt sanomasta, että Koolandia olisi siirtymässä historiaan...

Aloitetaan nyt vaikka siitä, että kävin yhtenä iltana ystävän kanssa tiukan keskustelun aiheesta Koo.  Ystävä sanoi kaiken sen, minkä jo tiedänkin ja mistä olen ihan samaa mieltä. Eli Koo on surkeaakin surkeampi idea. Se ei ole eroomassa naisestaan. Vaikka eroaisikin, se luultavasti tekisi mulle kaiken tän saman. Mä ja Koo ei olla ainoita, joihin tää meidän säätö vaikuttaa, meillä on kuitenkin yhteisiä kavereita. Jos tää kulkeutuu Koon naisen korviin, all hell will break loose. Niinkuin sanoin, tiedän ja oon samaa mieltä. Mun ajattelukyvylle tapahtuu kuitenkin jotain omituista, kun on kyse Koosta.

Koo soitti mulle tänään. Mä tuijotin sen nimeä mun puhelimessa ja mietin, että vastaanko vai en. Mä tiesin, että jos vastaan, niin se on menoo taas. Kaikki, mitä oon vähääkään järkeillyt tähän asti, lentää ulos ikkunasta. Vastasin kuitenkin. Kännissä Koo oli tottakai, ei se muuten soittele. Sanoikin, että mieli on tehnyt soittaa viikolla, mutta ei ole uskaltanut. Rohkaisun avulla näemmä onnistuu sekin. Koo kyllä lupasi, että ensi viikolla sitten soittelee selvinpäinkin. Mutta noi lupaukset nyt on tollasia, ei voi tietää, ennnen kuin tapahtuu.

Koo kyseli kuulumisia. Oli itse jossain kaverin luona toisessa kaupungissa viettämässä viikonloppua. Ei me kovin kauaa puhuttu. Olisi ollut aika paljon asioita, mistä olisin halunnut jutella, mutta se varmaan kannattaisi tehdä selvinpäin. Vähän puhuttiin siitä meidän taannoisesta pikanäkemisestä. Ja Koo tosiaan kysyi, että voiko soitella ensi viikolla selvinpäin ja haluaisinko nähdä. Vastoin kaikkea järkeeni ja harkintakykyäni mä vastasin joo. Tosiaan, en mä usko, että se soittaa kuitenkaan. Eikä musta vaan oo näämmä kieltäytymään. Pitäisi kasvattaa selkäranka. Ja löytää jotakin harhauttamaan ajatukset Koosta.

      Mä olen sekaisin. Tosi sekaisin. Mulla on Koon takia parempi olo kuin pitkiin pitkiin aikoihin. Vaikka tästä ei voi seurata mitään muuta kuin katastrofi.  Mitkä meidän vaihtoehdot on?

           1. Me sovitaan, että tää oli tällainen sivuaskel, eikä tapahdu enää. Ja ollaan kavereita, niinkuin ennenkin. Koitetaan päästä yli toisistamme. Onnistuisikohan se? Voisiko sitä enää olla vaan kavereita, kun on kerran astuttu sen tietyn rajan toiselle puolelle? Voiko sieltä niin vaan palata?

2       2. Me jatketaan tällaista, mitä tää nyt sitten onkaan. Siinä käy luultavasti pahasti. Mä ainakin rakastun varmasti ja sitten sattuu, kun se onkin naisensa kanssa. Tai mä säädän jonkun muun kanssa ja Koo loukkaantuu. Tai sen nainen saa tietää.

      3. Me jatketaan tätä ja sovitaan, että Koo eroo. Mutta erooko se koskaan? Tuskin.

      4. Koo eroo ja me katotaan, mitä tästä seuraa. Vai seuraako mitään. 

      5. Koo eroo ja me aletaan olla yhdessä. Mitä jos se ei toimikaan? Mitä jos ne taaaas palaa yhteen? Mitä jos mikään ei ookaan sellaista, kuin pitäisi? Mitä jos se pettää muakin?

Kaikki voi mennä vaan vikaan. Mitä mä oon oikein tekemässä?

Back in business?

Koosta ei ole kuulunut mitään aikoihin. Tutun kaavan mukaan tääkin tuntuu menevän, mun pää selviää, kun en vähään aikaan nää enkä kuule toisesta. Poissa silmistä, poissa mielestä. Tai ei kyllä ihan kokonaan. Ja jos sen taas näkisin, niin voisi käydä huonosti. Mutta nyt tuntuu siltä, että maailmassa saattaisi olla muitakin miehiä. En kait sitten muuttanutkaan pysyvästi Koolandiaan. Kylläpä se mieli on muuttuvainen. Ihan hyvä vaan, ainakin tässä tapauksessa.

Nyt viikonloppuna on kyllä pakko päästä liikkeelle. Juhannuskin olisi. Töissä on ollut älytöntä ja muutenkin elämä on ollut niin kiireistä, etten ole missään edes ehtinyt käydä tai kavereita nähdä pitkään aikaan. Mökkihöperyys uhkaa ja pahasti.

(Ja kyllä mä mielelläni jotain seuraakin sieltä mukaani löytäisin.)

Open your eyes, Open your mind

Mä en oo oikein osannut ees katsella ketään nyt kun oon sekoillut ton Koon takia. Jotenkin sitä kulkee ihan laput silmillä ja omissa maailmoissaan, kun joku on vallannut ajatukset. Mutta tänään mä sentään otin edes miniaskeleen oikeeseen suuntaan. Siis ihan vaan katseluasteella.

Meillä oli töissä tänään ylimääräinen vuoro. Suurin osa siellä olleista oli eri normaalivuorosta kuin mä. Sellaisia tyyppejä, joita olin nähnyt vaan ohimennen leimajonossa vuorojen vaihtuessa. Mutta yksi niistä ei ollut ennen osunut silmiin, enkä tajua, miten oon voinut sen ohittaa. Poika oli ihan kuin Ryan Phillippe. Ei sellainen siloposki-Ryan, vaan renttuparta-Ryan. Paaljon nuorempi vaan, ikävä kyllä. Mutta saahan sitä aina silti katsella.

Mä satuin sen viereiselle työpisteelle ja siitä sitä olikin hyvä tuijotella. Aina ohi kulkiessani yritin tarttua sen katseeseen, mutta toinen oli niin keskittynyt töihinsä, ettei se juurikaan huomannut. Ehkä kaksi hymyä siltä sain varastettua koko päivän aikana. En yhtään ihmettele, vaikka se olisi pitänyt mua jonain sekopäisenä kyttääjänä, omat työt saattoi vähän kärsiä, kun unohduin tuijottelemaan.

Sain mä loppupäivästä jopa syyn jutella sille. Pyysin apua jossain pikkujutussa ja kyllähän se herrasmiehenä neuvoi. Mä kiittelin ehkä vähän turhan leveästi hymyillen.

Olipa se söpö. Nyt seuraavaan ekstravuoroon meneminen vaikuttaa paljon mielenkiintoisemmalta. Mutta hei jee! Koo-lasit ei olekaan ihan koko aikaa mun silmilläni!

Cause you and Tequila make me crazy

Olin kaverin kanssa eilen kahvilla kaupungilla. Istuttiin kahvilan terassilla, hörpittiin kahvejamme ja juoruiltiin. No, kukas muukaan siitä kävelee ohi kuin Koo.

Tai ei se ohi kävellyt. Huomattiin toisemme vasta kun se oli melkein kohdalla. Siihenhän se pysähtyi, meidän kohdalle juttelemaan. Mulla oli aika pahasti pokassa pitelemistä, eikä se lopulta onnistunutkaan. Mä vaan hymyilin ihan hölmönä sille. Koo jutteli sen mun kaverin kanssa ja mä koitin keräillä itseeni. Huonolla menestyksellä. Me vilkuiltiin toisiamme ja virnisteltiin. Ihmettelen, jos vähintään koko terassi ei tuntenut niitä viboja. Kyllä mekin toisillemme koitettiin jotain jutella, mutta kun edelliset puheenaiheet oli olleet kertomuksia siitä, mitä tapahtuu, kun päästään kaksin, ei normaaliaiheista oikein saanut kiinni. Ja kyllä se molemminpuolinen idiottihymyilykin vaikeutti asiaa.

Olisi vaan tehnyt mieli raahata se vaikka kahvilan vessaan juuri sillä sekunnilla. Mutta ei, eihän se käynyt päinsä. Koon piti jatkaa matkaa ja me vaan heilautettiin moit. Mä jäin tuijotteleen sen perään ja haaveilemaan. Mutta en mä kyllä usko, että mä kuulen siitä ennen kuin seuraavan kerran kun se on liikenteessä. Sen ja sen tilanteen tuntien on vaikee uskoo, että se irrottaisi itseensä viikolla näkeen (tarkoituksella).

Hui kun nyt tulee ihan liikaa juttuja Koosta. 

Onko tässä elämässä mitään järkee, Tarkemmin ku aattelee käy päätä särkee

Lauantaina lunastin lupaukseni ja lähdin sinne kaupunkiin. Olin ihan liian perseet ja ilta oli aika sekava setti. Tuntuu, että kaikki kaverit on onnistuneet kehittämään keskenään jotain elämää suurempia kriisejä ja niitä kuunnellessa ja selvittäessä ilta kuluikin "sujuvasti".

Mun illan kohokohta oli kuitenkin se, kun puhelin soi, kun oltiin vaihtamassa baaria. Mä ajattelin jonkun edelliseen baariin jääneen kaverin soittavan perään, että missä ollaan. Mutta se olikin Koo. Mä huusin kavereille tulevani perästä baariin ja siirryin nurkan taakse vastaamaan.

Koo oli itsekin liikkeellä, ihan toisella suunnalla kuin me. Koo kyseli kuulumisia ja eihän siinä mennyt kuin hetki, kun päästiin puhumaan meidän tilanteesta. Tai lähinnä se juttelu oli söpöilyä suuntaan ja toiseen. Humala-aste oli molemmilla sellainen, ettei mikään kovin järkevä keskustelu onnistunut. No sen verran kuitenkin, että sovittiin näkevämme joku päivä viikolla ja juttelevamme paremmin. Vähän kyllä on vaikea uskoa, että niin tulisi käymään.

Olisi niin tehnyt mieli nähdä Koota, mutta välimatkaa meillä tosissaan oli. Mä tietenkin leijuin loppuillan (ja tänkin päivän) jossain pilvissä.

Miten tyhmä sitä voikaan olla, että antaa käydä näin??

Maybe some women aren't meant to be tamed...

Lainaus itseltäni:

"Juuri nyt tuntuu siltä, että oliskohan kuitenkin syytä rauhoittaa tahtia edes vähän. (Mutta jos itseeni tunnen yhtään, viimeistään perjantaina hypin jo niin pahasti seinille, että on pakko kehittää jotain menoo, jos ei sitä muka itsestään oo ilmestynyt.)"

 Joo, eilen kaveri kysyi, että lähtisinkö lauantaina aloitteleen ja siitä kaupunkiin. En edes kahta kertaa miettinyt, kun olin jo vastannut joo. Vasta sitten aloin muistella, että ainiin, olinko sanonut jotain rauhoittumisesta. Tänäänkin kuulemma olisi seuraa, jos kaupunkiin lähtisin, mutta sitä kyllä jo harkitsen vähän pidempään. (Haha, teemaan sopien tän päivän horoskoopin viimeinen lause kuuluu näin: Rauhoitu jo!)

En tiedä, onkohan mua edes tarkoitettu rauhoittumaan? Vaikka välillä sitä kaipaa ja haluaa, niin useimmiten ajattelen, että olisiko musta edes siihen. Ehkä se vaatii sitten vaan sen tietyn tyypin, jonka kanssa tekee mieli rauhoittua. Mun ongelmani vaan näyttää olevan se, että ne rauhallisuutta haluavat tyypit ei saa oikein innostumaan. Ne jotka saa, on niitä liian vaikeita tapauksia, joiden kanssa minkään vakavamman suunnittelu on aivan mahdotonta.

Ehkä mä vaan oon toivoton tapaus.

You make me Feel like I'm living a Teenage Dream, The way you turn me on I can't sleep, Let's run away And don't ever look back, Don't ever look back

Ihan oikeestiko mä mietin, että oonko ihastunut Koohon? Nyt tuntuu tosi oudolta se, että mulla olisi ollut niin paljon järkeä päässä, että olisin pystynyt miettimään mitään tuollaista. Illalla mä en saanut unta, koska mietin Koota. Mä olin päättänyt, että en sekoo siitä. Että pidän ajatukseni kasassa, ettei tässä käy kaikille katastrofaalisesti. Jostain syystä mä menin sanomaan sen nimen ääneen ja sillä hetkellä pää taisi tosiaan seota.

Mä keräsin peittoja ja tyynyjä ympärilleni ja kuvittelin, että Koo olisi siinä. Mä mietin sen käsiä mun ympärilläni. Sitä, miten ihana oli käpertyä sitä vasten. Kuinka tuntui, että maailmassa oli kaikki paikallaan, kun se piti mua. Niin teiniä, eikö?

Kunpa tää kaikki olisi paljon helpompaa. Ettei meidän tarvitsisi ajatella muuta kuin toisiamme.

Pitäisi varmaan olla järkevä ja sopia koko juttu niin, että enää ei mitään tuollaista tapahtuisi. Mutta mulla ei ole hiukkaakaan järkevä olo.

I guess my someday came today

Viikonloppu oli taas jotain aikamoista. Juuri nyt tuntuu siltä, että oliskohan kuitenkin syytä rauhoittaa tahtia edes vähän. (Mutta jos itseeni tunnen yhtään, viimeistään perjantaina hypin jo niin pahasti seinille, että on pakko kehittää jotain menoo, jos ei sitä muka itsestään oo ilmestynyt.)

Kaveri piti bileet. Aloitetaan nyt vaikka siitä, että Tony oli siellä. Mä olin tosiaan luullut, että me oltiin oltu samaa mieltä siitä meidän taannoisesta yhteisestä yöstä. Että se oli vaan sellainen yhden kerran hauskanpito, eikä mitään sen ihmeellisempää. Olin aika väärässä, vaihteeksi. Tony päätti tunnustaa mulle tykkäävänsä musta ja haluavansa mun kanssa jotain enemmänkin. Mä kuuntelin sitä aika ihmeissäni ja ahdistus lisääntyi hetki hetkeltä. Mä en ajattele siitä samoin, mutta ei se kysynyt, mitä mieltä mä oon. Kertoi vaan oman näkemyksensä asiasta ja ilmeisesti oletti, että mä oon samaa mieltä. Illan mittaan aika lievästi ehdotteli asioita, kuten samaan sänkyyn päätymistä. Mä en kuitenkaan ruvennut mihinkään sen kanssa.

Tiesin, että Koo on tulossa sinne kanssa ja mietin jo etukäteen, että mitähän siitä seuraa ja mitä teen, jos asiat etenee siihen tiettyyn suuntaan. Ajattelin, että järkevää olisi tottakai käyttäytyä sivistyneesti, mutta todennäköisyys siihen, en uskonut sen olevan kovin hyvä, jos asia musta riippuisi.

Me oltiin alkuilta ihan normaalisti. Kaikki oikeestaan muuttui, kun olin viettänyt aikaa ja jutellut aika kauan yhden miespuolisen kaverini kanssa ja Koon mielestä tässä koko kuviossa oli jotain enemmänkin. Ei ollut.

Koo sitten "suuttui" mulle. Sanoi, että kuvitteli mun tykkäävän siitä ja oli kuulemma ajatellut, että oltaisiin sinä iltana ikäänkuin yhdessä siellä. Se ei kuitenkaan ollut mitään tollasta mulle aiemmin sanonut tai mitenkään noin edes käyttäytynyt. Mä ajattelin, että mikä oikeus Koolla on mulle suuttua, ite se seurustelee ja asuu toisen naisen kanssa. Eikä oo edes muhun pitänyt mitään yhteyttä edellisen näkemisen jälkeen tai illan aikana mitään asioista sanonut. Eikä mulla ja tolla kaverilla edes ollut mitään menossa. Mä siinä valitin Koolle ja siltä alkoi loppua vastaväitteet. Varmaan ihan vaan saadakseen mut hiljaiseksi, Koo suuteli mua.

Arvasinhan mä, että en siinä vaiheessa enää edes halunnut Koon lopettavan. Ihan sama, mitä olin ajatellut aiemmin, Koon suutelu ei tuntunut enää vähääkään väärältä. Se tuntui juuri siltä, mitä meidät oli tarkoitettu tekemään. Me siinä illan mittaan varastettiin yhteisiä hetkiä. Koo saattoi vetää mut ohikulkiessaan tyhjään huoneeseen ja tupakalla me istuttiin aina niin kauan, että kaikki muut ehti mennä takaisin sisälle.

Me valvottiin siihen asti, että kaikki muut meni nukkumaan ja vallattiin kahdestaan patja. Koo oli kaikkea sitä, mitä pitikin. Kaikkea sitä, mitä olin ikinä uskaltanut salaa haaveilla. Tiedän, ei se ole järkevää, eikä oikein. Kysyin Koolta, että kaduttaako. Ei kuulemma kaduttanut. Koo sanoi itsekin haaveilleensa tästä kaikesta jo kauan.

Me maattiin sylikkäin ja juteltiin aamuun. Koo puhui naisestaan ja kertoi sen perinteisen tarinan. Ei suju, mutta. Siihen koko juttuun liittyy vaan niin paljon enemmänkin, että tilanne ei ole millään tavalla edes etäisesti yksinkertainen. Eihän noi ikinä ole. Mutta Koo puhui myös kaikkea kaunista ja ihanaa. Ja vähemmän kaunista, mutta ihan yhtä ihanaa.

Me nukahdettiin jossain vaiheessa sylikkäin ja vielä aamulla halailtiin ja suudeltiin. Ihana. Lähtiessään Koo vielä halasi mua nopeesti, vaikka kaikki muut olikin näkemässä.

Mitähän tästä kaikesta seuraa? Vai seuraako mitään? Koolla on kuitenkin se nainen. Ja jotenkin vaikea uskoa, että se tilanne tässä muuttuu. Mutta mä en voi sille olla mikään toinen nainenkaan pidemmällä tähtäimellä. En mä halua olla mikään sivupolku, vaan haluan itsekin kunnon suhteen. Ja Koo on mulle niin tärkeä ja rakas, että en haluaisi meidän välejä millään pilata.

Mitä mä sitten tunnen Koota kohtaan? Mun mielestä se on ihana. Kiva. Kuuma. Komee. Mutta ilmiselvästi myös epäluotettava ja ehkä vähän hankala. Oonko mä ihastunut? En mä taida osata sanoa. Vai osaanko? Oon tuntenut sen niin pitkään ja tykkään siitä niin paljon, mutta en oo ikinä ennen saanut ajatella, että tykkäisin siitä enemmänkin. Se on ollut aina out of limits, enkä ikinä ajatellut, että mulla olisi minkään maailman mahdollisuuksia sen suhteen. Sen kanssa on ihanaa ja helppo olla. Me voidaan vaan olla ja jutella ja kaikki tuntuu hyvältä. Sen sylissä oli tosi hyvä nukkua. Koo on jotenkin niin eri asia kuin jos miettii vaikka Mikkee tai Arskaa. Mä oon tuntenut Koon niin paljon pidempään. Ja mun on pakko olla niin kaameen varovainen. Kun siinä on Koon nainen, mun ja Koon ystävyys ja aika paljon yhteisiä kavereita kyseessä. Ja tottakai meidän molempien omat tunteet. Tällaista juttua ei vaan saa mokata.

Me ei puhuttu tulevaisuudesta tai siitä, mitä nyt tulee tapahtumaan. Että mitä tänään, mitä huomenna, mitä ensi viikolla. Soitetaanko, nähdäänkö, vai mitä? Vai ei mitään? Koo kuitenkin juuri ennen nukahtamistaan mutisi, että "Sitten kun me ollaan yhdessä..." En tiedä ja vähän oon sekaisin.

TaDaa

Ja arvatkaas mitä. Sitten oltaisiin vihdosta viimein nykyajassa! Niinpä niin, tosi nopeesti vaan piti mainita muutama tyyppi lähimenneisyydestä, mutta siinä menikin pidempään, kuin olin ajatellut. (Ehkä niitä onkin enemmän, kuin kuvittelin.)