And that’s all

Tuosta edellisestä Mikkejutusta meni varmaan pari viikkoa, kun sitten lähdettiin muutaman kaverin kanssa bilettään. Mikke oli pyörinyt mun mielessäni ton edellisen jälkeen ja jotenkin mä olin saanut itseni vakuutettua siitä, että mä ehkä pystyisin oleen sekoilematta ja silti näkeen sitä. Osaltaan asiaan vaikutti tietenkin toi Arskakin, se vei kuitenkin osan mun sekoilukapasiteettiani. Ja oonhan mä nyt tähän päivään mennessä tajunnut, että Mikke ei halua multa mitään muuta kuin seksiä. Vaihtoehdot on joko hyväksyä se tai unohtaa koko juttu. Mieluummin hyväksyisin, kiitos, on se sen verran hyvä.

Tällä vakaalla perustuksella mä lähetin Mikelle illalla viestin ja kysyin jos nähtäis. Mikke ei ikinä vastaa nopeesti viesteihin ja nytkin siinä kesti niin pitkään, että olin jo luovuttanut. Mutta se vastasi kuitenkin. Ja sanoi, että nähdään vaan. Me sovittiin sitten treffit puoliväliin baareja, joissa oltiin. Mikke oli jo odotellut hetken, kun mä saavuin paikalle. Kun mä näin sen siinä odottamassa... Ei mun polvet notkahtaneetkaan tai sydän pyörinyt voltteja, niinkuin ennen on tapahtunut! Hah, mä ajattelin. Ehkäpä joku tosiaan on muuttunut.

En mä silti siitä käsiäni erossa olisi voinut pitää montaa hetkeä, mutta Mikke ehti ensin. Se antoi mulle sellaisen suudelman, että olisi tehnyt mieli raahata se johonkin porttikonkiin ja ottaa se vaikka väkisin. No ei tarvinnut väkisin sentään. Ja päästiin me mun luokse asti jopa. Toivon vaan, että naapurit nukkuivat sikeesti, eikä kurkkineet ovisilmistään. Oli aika lämmin tunnelma meinaan jo rappukäytävässä. Ei meidän kaikki vaatteet olleet enää ihan paikoillaan siinä vaiheessa, kun päästiin mun ovestani sisään.

Se oli ihanaihanaihana. Aivan yhtä ihana kuin aina. Se on hyvä! Ihan älyttömän hyvä! Mä en todellakaan tiedä, mitä se tekee, mutta se itse tuntuu tietävän. Se on niin hyvän tuntuinen. Me puuhattiin varmaan tunti siinä ja jälkeenpäin se oli huolissaan, että tykkäsinkö tarpeeksi. Kun oltiin lopetettu, mä sanoin sille että se tuntui aivan mielettömän hyvältä ja se sanoi, että nolottaa kun tuli niin aikaisin. Jaa aikaisin?!? Mä en olisi jaksanut paljoa pidempään! 

Aamulla mä heräsin vähän ennen Mikkeä ja pitihän mun sitten sitä vähän tuijotella ja miettiä, mitä nyt oon siitä mieltä. Sen enkelikiharat oli söpösti sotkussa tyynyllä. Ja kun se heräsi, pitihän tilaisuudesta ottaa kaikki irti ja ottaa jo vakioksi muodostuneeseen tapaan aamulla sama setti. Jälkeenpäin Mikke totesi, että näin joka aamu pitäisi herätä. Mielessä pyöri, että jos mä olisin sun, juuri sillä tavalla tapahtuisi. 

Mutta kaikesta huolimatta näin jälkeenpäin musta tuntuu, että oon saanut itseni viimein tajuamaan, että Mikke on tosiaan vaan bootycall. Fuckbuddy. Parempi vaan, kun en kehittele asiasta sen enempää.

Oh well, oh well

Mä olin yhtenä iltana mennyt nukkumaan baareilun jälkeen. Olin jo nukahtanut, kun mun puhelin piippasi tekstiviestiä. Mä heräsin siihen, mutta en jaksanut reagoida. Ajattelin, että ei kellään mitään järkevää asiaa tähän aikaan kuitenkaan oo. 

Aamulla sitten herättyäni mä nappasin puhelimen käteeni ja luin viestin. En ensin meinannut tajuta ollenkaan, keltä se oli tai mitä siinä sanottiin. Siis Mikke! Mikke. Se viesti oli Mikeltä. Se kysyi, olisinko mennyt yöksi. Yllätyin itsekin, kun suhtautumiseni oli lähinnä Oh, well, meni jo. Olisin mä varmaan mennyt, jos olisin viestin vaivautunut yöllä lukemaan, ei musta olisi varmasti ollut kieltäytymään. Mutta ihmeellistä kyllä, aamulla ei (hirvittävän paljoo) harmittanut, vaikka jäi lukematta.

Mietin siinä, että voi sitä sekoilun määrää, jos olisin Miken taas nähnyt. Olisinko seonnut yhtä pahasti, kuin viimeksikin? Vähän harmitti se, että takuuhyvä pano jäi välistä, mutta toisaalta olin tosi ylpeä itsestäni. Mähän olin vähän niinkuin antanut Mikelle pakit, eikö? (Sano joo!) No, en oikeita pakkeja, mutta en sentään itkenyt katkeria kyyneliä kun tajusin, mikä meni ohi. Onhan mulla nyt syy olla ylpeä itestäni, onhan?

Was it a dream?

Jopa Mikkeekin pahemmin mun pääni on sekoittanut kuitenkin Arska. Tää nimi ei kyllä sovi sille yhtään, mutta olkoon nyt :-D. Arskan ja mun tarina, jos sitä sellaiseksi voi sanoa, alkoi ehkä reilun pari vuotta sitten. Mä seurustelin entisen kanssa silloin ja Arska oli kaverin kavereita. Mä tykkäsin siitä sillä sekunnilla, kun näin sen ensimmäistä kertaa. Jotain molemminpuolista vetovoimaa siinä oli, kun me aina vaan päädyttiin toistemme seuraan ja se ensimmäinen iltakin vietettiin jossain sohvannurkassa kahdestaan jutellen. Meidän jutut osui niin yksiin, että oli vaikea edes uskoa sitä todeksi. Me huomattiin, että meidän elämissä oli kaikenlaisia hassuja yhteensattumia. Me jopa jatkettiin elokuvatyyliin toistemme lauseita ja vähän väliä, toisen sanoessa jotain, toinen totesi, että ajattelin muuten juuri ihan samaa. Musta ei ole koskaan aiemmin tuntunut kenenkään muun kanssa siltä, että me ollaan tunnettu aina, vaikka vasta tavattiin. Nyt tuntui. Ihan kuin oltaisiin oltu vanhoja kavereita, jotka näkee pitkän ajan kuluttua. Kun toinen kertoi jotain, tuntui siltä, että tiesi sen jo, oli vaan unohtanut hetkeksi. Kun puhutaan sielunkumppaneista, niistä tyypeistä, jotka on tuntenut jo edellisessä elämässä, Arska on mulle sellainen.

Mutta kaikki, mitä mun ja Arskan välillä on ollut, on ollut tolla tasolla. Siis juttelua, viboja, jaettuja ajatuksia. Varmaan fyysisimmät hetket meidän välillä on olleet, kun Arska on yhden kerran laskenut kätensä mun reidelle kun ollaan juteltu, tai kun Arska on ohikulkiessaan koskenut mua nopeasti vyötärölle. 

Me nähdään tosi harvoin. Ihan liian harvoin. Koko sen ajan, kun oon ollut nyt vapaana, mä oon miettinyt Arskaa ja sitä, että voisikohan meilläkin olla viimein mahdollisuus. Aika pelottava ajatus omalla tavallaan. Mitä jos odotukset on taivaissa ja todellisuus onkin jotain ihan muuta? Mitä jos me kokeiltais ja epäonnistuttais? Mitä jos mä en olisikaan sitä, mitä Arska on luullut? Mitä jos kaikki olisikin suurempaa, kuin mihin me pystyttäis? Pienemmilläkin odotuksilla hermostuu.

Me ei tosissaan oltu nähty kovin pitkään aikaan, kun sitten yhtenä kertana satuttiin samaan porukkaan. Ensimmäistä kertaa, kun en seurustellut. Me juteltiin, mutta oli kieltämättä vähän hermostunutta. Ilta vietettiin kuitenkin yhdessä. Puhuen vaan taas. 

Kovin moni tuli meiltä kysymään, että mikäs juttu tää on. Moni tuli mulle sanomaan, että älä tohon ala, siitä ei seuraa mitään hyvää. Huono idea kuulemma. Eikä me sitten mitään alettukaan. Mä en (uskaltanut?) ehdottanut mitään eikä Arskakaan sitten. Me käveltiin pienellä porukalla kotiin, pojat saattoivat mut oikein kotiovelle, mutta siitä ne lähtivät jatkamaan matkaa. Ei edes silloin Arska kysynyt, että voisiko tulla yöksi. 

Mä olin toisaalta ihan tyytyväinen siitä, ettei nyt tullut ainakaan sotkettua koko juttua. Mutta sitäkin enemmän pinnalla oli vitutus. Kerrankin olisi mahdollisuus, eikä me käytetä sitä! Mä ajattelin, että ei Arska sitten varmaan olekaan kiinnostunut. Mutta juuri kun olin mennyt nukkumaan, Arskalta tuli viesti. Jotain aivan ylisöpöö ja herttaista, joka sai ne paljon kaivatut perhoset lentelemään. Syyksi sille, ettei ollut tehnyt mitään aloitetta tuo sanoi sen, että ne muut olivat niin kovasti varoitelleet mua. Kun muut on sitä mieltä, että mulle kävisi huonosti. Screw the others, sanon mä!

Viestiteltiin vähän (muutama tunti) siinä seuraavanakin päivänä. Ja mä olin niistä söpöilyistä niin pilvissä. Mutta eipä siitä ole kuulunut nyt hetkeen :-(. Varovainen? Ei sitten kuitenkaan kiinnostunut? Peluri? En tiedä.

Ehkä se Arska sitten on huono idea, en tiedä. Muttakun.

Yes I am, I am a perfect gentleman

Mä olin saanut vähän kiinni deittailusta Krokon ansiosta (no hei, tason parantuminen oli ainakin todennäköistä) ja niinpä mun olikin helppo suostua kun yksi puolituttu pyysi mua treffeille. Meillä oli ollut tän Daven kanssa jotain peliä aiemminkin, ei kuitenkaan mitään kännistä pussailua kummempaa.

Dave halusi lähtee ihan vaan kaupungille pyörimään, istuskeleen vaikka puistoon. Niin me sitten mentiin. Dave oli tosi mukava ja kaikinpuolin oikein sopivaa seurustelumateriaalia taas. Mä olisin niiiiiin halunnut rakastua siihen palavasti ja unohtaa kaikki muut. Mutta ei siinä ihan niin käynytkään.

Treffit oli kyllä ihan ok. Ja Dave oikein herrasmies. Meillä vaan ei ollut juurikaan ees puhuttavaa. Ensimmäisen vartin jälkeen mä jo mietin, että miten pian voi lähteä kotiin olematta epäkohtelias. Kyllä mä siinä jonkin aikaa jaksoin, mutta sitten aloin tehdä lähtöä kotiin päin. Dave tuli mun kanssani odottaan bussia ja siinä siirtyi vähitellen aina lähemmäs. Ja mä koitin vaivihkaa hivuttautua toiseen suuntaan. Siinä vaiheessa, kun se alkoi olla jo niin lähellä, että siitä perääntyminen olisi jo näyttänyt epätoivoiselta, bussi onneksi tuli ja mä sain tekosyyn siirtyä kauemmaksi ja katsoa muualle, kun kaivoin kolikoita laukun pohjalta. Heilautin moikat Davelle jonosta ja se jäi katseleen mua aika hölmistyneenä. 

Seuraavana päivänä Dave laittoi viestin, että nähdäänkö illalla. No ei nähty! Nyt mä en jaksanut antaa edes sitä toista mahdollisuutta. Kun pitäähän sen nyt joltain tuntua! Mä haluan niitä ilotulituksia ja perhosia ja tunnetta! Mitä sitten, jos alankin rakentaa elämää jonkun täysin mukavan miehen kanssa, joka ei kuitenkaan saa mun varpaitani solmuun. Ja sitten tapaankin jonkun joka saa mut sekoamaan? Olisiko se muka reilua? Ihan niinkuin mun ensimmäisen pidemmän suhteen kanssa kävi. 

Tai sitten mussa vaan on jotain vialla. Alitajuisesti sabotoin kaikki potentiaaliset jutut ja kiinnostun vaan niistä, joista ei voi tulla mitään. Jos mä en oikeesti haluakaan mitään vakavampaa. Tai rakastua. 

Tai sitten ei.

And i know that maybe someday's come

Koon kanssa me ollaan tunnettu jo vuosia, taisin olla hädin tuskin 18, kun tavattiin ensimmäisen kerran. Mun mielestä Koo on aivan mielettömän ihana, mukava ja kaiken lisäksi tosi kuuma ja se on sanonut monesti, että ajattelee ihan samoin musta. Koo on seurustellut saman tytön kanssa kaiken sen aikaa, kun ollaan tunnettu. Vaikka me ollaankin aina juteltu kaikenlaista ja oltu tosi avoimia siitäkin, miten paljon me toisistamme tykätään, me ollaan oltu aina ihan nätisti. No okei, ehkä tähän koko aikaan on mahtunut muutama vähän liian pitkä ja läheinen halaus, ”kunpa voisin sanoa kaiken sen mitä ajattelen”-katseita ja aika rankkaa flirttiäkin (vitsiksi naamioituna tottakai). 

Yhtenä iltana sitten jokin oli eri tavalla kuin aiemmin. En tiedä, mitä se oli. Ehkä joku raja oli tullut täyteen siinä, miten paljon viboja me toisiltamme voidaan kestää. Me oltiin aika baaaaad. 

Yhdellä yhteisellä tutulla oli bileet ja meidät molemmat oli kutsuttu. Mä istuin grillaamassa makkaraa, kun Koo saapui paikalle tyttöystävänsä kanssa. Me hymyiltiin toisillemme ja saatuaan boolilasin käteensä, Koo tuli istumaan mun viereeni. Me ei oltu nähty pitkään aikaan ja meillä riittikin puhuttavaa vaikka kuinka. Koko loppuilta me oltiin toistemme lähistöllä, vilkuiltiin toisiamme huoneen eri puolilta, ”satuttiin” yhtä aikaa tupakalle. Ehkä me vielä oltaisiin selvitty, mutta se booli (joo joo, huono tekosyy).

Bileiden ollessa jo aamuyön puolella, me osuttiin boolikulholle kahdestaan. Koo kietoi kätensä mun vyötärölle ja katsoi mua silmiin. Mä vilkaisin ympärilleni. Vaikka me oltiinkin halailtu kaverillisesti muiden katseiden alla, tää tuntui niin paljon latautuneemmalta, että mä olin varma, ettei kukaan sivustakatsoja olisi voinut sitä missata. Me oltiin kuitenkin kaksin. ”Lähde käymään tupakalla”, Koo sanoi. Mä olin aivan varma, mitä siitä seuraa, jos menisin. Mutta menin silti.

Ovi painui kiinni mun selkäni takana ja musiikki vaimeni. Yhtäkkiä me oltiinkin ihan oikeesti kaksin. Koo painoi mut vartalollaan ovea vasten ja kumarsi niin, että sai huulensa mun huulille. Sen suudelman toteutuminen oli ollut ilmassa niin monet vuodet, että oli suorastaan ihme, ettei koko maailma pyörähtänyt paria kertaa ympäri siinä paikassa. Paitsi tietysti mun pääni sisällä. Oli kyllä Suudelma. Mä en tiedä, miten kauan me siinä oltiin halailemassa ja suutelemassa (kuljettamassa käsiä toistemme ihoilla, huulia kaulalla). Ilmeisesti aika kauan, kun viimein kun päästiin takaisin sisälle, meiltä kyseltiin, missäs sitä oikein on oltu. Koo vielä kuiskasi mulle, että ”kunpa vielä jonakin päivänä...”. Ja me lähdettiin omille teillemme.

Tiedän ja oon samaa mieltä, on se väärin. Koo on varattu.

Do, did, done

Random tyyppi oli siis tosissaan ihan random. Joku joka ilmestyi pöytään ja tuijotti silmiin ja kehui kauniiksi. Randomi oli kyllä ihan vaan hoito. Kyllä se kovasti kyseli mun puhelinnumeroani, mutta en mä sitä antanut. Nimeni mä kyllä kerroin ja tuo sanoi etsivänsä mut vielä jostain, mutta eipä ole tähän mennessä ainakaan löytänyt. Ihmettelisin kyllä, jos se olisi edes aamulla muistanut mun nimeäni enää. Parempi vaan, ei tarvi odotella viestejä, joita ei koskaan tuu (tai siinä tapauksessa, jos niitä ei haluaisi, niitä oikein tulvii ovista ja ikkunoista!) tai stressata siitä, että nähdäänkö uudestaan vai ei.

Kroko sitten pyysi mua vielä elokuviin ja olin kyllä aika nihkeenä lähtemään. Menin kuitenkin jostain syystä ja vaikka leffa olikin hyvä, ei niissä treffeissä paljon muuta kehuttavaa ollut. Leffan jälkeen me vaan istuttiin hiljaa ja mä koitin epätoivoisesti keksiä jonkun puheenaiheen, johon Krokokin tarttuisi. Eipä onnistunut. Mä totesin lähteväni kotiin ja kyllähän Kroko koitti jotain vihjata yöseurasta, mutta mä (siis MÄ, eiköhän se jo kerro aika paljon) menin mieluummin yksin nukkumaan.

Seuraavana päivänä mä laitoin Krokolle viestin ja sanoin, että ei tästä taida tulla mitään. It’s not you, it’s me ja niin edelleen.

I'll try something new

Mä ajattelin, että olisi varmaan syytä koittaa tapailla miehiä, jotka olisivat parempaa poikaystävämateriaalia kuin tähänastiset. Alunperinhän mä olin halunnut vaan mennä ja rellestää, mutta pikkuhiljaa alkoi tuntua, että voisi sitä pitää silmät vähän paremmin auki ja katsella laajemminkin ympärilleen. Uusia tuulia ja sellaista.

Krokon mä tapasin yksissä bileissä. Kaverin kaveri, tai jotain sellaista se oli. Poikaystävämateriaalia hyvinkin. Koulutettu, hyvätapainen, piti yhteyttä, oli kiinnostunut. Mutta. 

Me tosiaan nähtiin bileissä ja samana iltana päädyttiin Krokon luo yöksi (ei ehkä fiksua, jos oikeasti ajattelee jotain parisuhdetta). Aamu oli vielä vaivaantuneempi kun Maxin kanssa ja se on jo paljon se. Me siinä makoiltiin sängyllä ja mä sille koitin jotain jutella, mutta se hädin tuskin vastaili. Päädyin tietenkin miettimään sitten Mikkeä, sen kanssa kun oli aamut aina niin parhaita ja helppoja. Ei ihan reilua varmaankaan ajatella jotakuta toista, kun makaa alasti miehen vieressä. Sitäpaitsi, seksi Krokon kanssa oli... no ei ainakaan mitenkään tajuntaa räjäyttävää. Plääh.

Tuon illan jälkeen mä ajattelin, että antaa olla. En oikein jaksanut kiinnostua. Kroko kuitenkin otti yhteyttä ja kysyi, jos lähtisin treffeille, vaikka syömään, niin voitaisiin samalla jutella. No, ehkä toinen tapaaminen toden sanoo ja niin me sitten mentiin treffeille. Mä en kauheasti ole harrastanut treffejä ja odotin iltaa ihan mielenkiinnolla, vaikka odotukset ei perhosparvien, tutisevien polvien ja ilotulitusten suhteen olleetkaan kovin korkealla.

Me käytiin syömässä ja sen jälkeen vielä kahvilla. Meillä oli kyllä mukava ilta ja yllätyin, kun juteltavaakin löytyi. Siinä illan kuluessa alkoi vaan näyttää siltä, että Krokon lempi puheenaihe oli hän itse. Kunnes Kroko sitten hiljeni taas ihan kokonaan. Mä en oikein tajunnut, mitä tapahtui ja koitin turhaan jatkaa juttelua. Mä pyörittelin lusikkaani tyhjässä kahvikupissa ja mietin, että kylläpä lätsähti, pitäisi varmaan lähteä kotiin. Siinä jotain siihen suuntaan vihjailinkin. Kroko katseli mua sen näköisenä, että jotain olisi mielessä, mutta ei kuitenkaan sanonut mitään, vaikka kysyinkin asiasta. Sitten vasta, kun olin jo valmistautumassa lähtöön, Kroko katsoi mua paniikkia silmissään ja kysyi multa, että ”lähtisitkösämunkanssakotiin?”. Katselin tuota pitkään ja mietin kyllä, että maksaako vaivaa. Mutta kaikki ansaitsee toisen mahdollisuuden, vai miten se meni? 

Menin siis. Ja eipä olisi. Maksanut vaivaa siis. Ihan samanlaista sähellystä kuin aiemminkin ja täysin sama vaivaantunut hiljaisuus jälkeenpäin. Mä en edes jäänyt yöksi vaan hipsin kotiin. Ärsytti ja turhautti. Seuraavana iltana lähdin sitten baariin ja nappasin sieltä matkaan jonkun ihan random tyypin. Sain sentään paremman panon.

Easy. This is how to do it!

Olin jonkin aikaa Miken takia vähän maissa. Ajattelin, että parempi olla näkemättä tai edes ajattelematta koko tyyppiä hetkeen. Näkemisosuus oli tietenkin helppo toteuttaa, mutta se ajattelemattomuus olikin toinen kertomus.

Ei hetkeen kiinnostanut edes miettiä mitään seuraa tai käydä baareissa. Niinpä sitten kun pari kaveria yhtenä lauantaina yrittivät suostutella mua lähtemään kaupunkiin, mä ensin kieltäydyin. Kaverit kuitenkin olivat aika päättäväisiä ja lopulta mä suostuin siihen, että lähtisin ainakin aloittelemaan, jos ei muuta.

Mentiin siis kaverille ja kaverit olivat kutsuneet mukaan myös yhden tutun miehen, Tonyn. Me ollaan Tonyn kanssa vaan moikkaustuttuja, vaikka ihan mukava tyyppi se onkin. Jälleen kerran, ei kuitenkaan mun tyyppiä (hittolainen, onkohan kukaan, kun aina sanon näin? :-D Oonkohan mä loppujen lopuksi nirso? Edes jollakin tavalla ajateltuna?? o_O). Ollaan todella erilaiset ihmiset, eikä olla ikinä oikein edes juteltu. 

Meillä oli kiva ilta ja päädyttiin sitten lähtemään kaupunkiinkin. Yllättävää kyllä, mä ja Tony viihdyttiin todella hyvin yhdessä ja meillä olikin yllättävän paljon puhuttavaa. Kaverit katselivat virnistellen vieressä meitä. Lähdettiin vielä porukalla ennen valomerkkiä takaisin kaverin luokse jatkoille ja sinne jäätiin yöksikin. Mä sohvalle Tonyn viereen. Koitettiin olla kovin hiljaa, kun kaverit nukkuivat seinän toisella puolella. Toivottavasti onnistuttiinkin, kun ei ainakaan aamulla saatu mitään kovin rankkaa kuittailua asiasta.

Kivaa oli ja olin iloinen, että tuli lähdettyä ja sellaista. Mutta ei mulla kyllä Tonya kohtaan ollut sitten niin minkäänlaisia tunteita. Eipä sekään vaikuttanut siltä, että olisi mitään ton kummempaa halunnut. Eikä kummallakaan ollut aamulla mitään ongelmia asian kanssa, ihan normaalisti juteltiin ja vietettiin aikaa yhdessä. Seksiä ihan ilman tunteita, tuli kyllä tarpeeseen noiden Mikkesekoilujen jälkeen.

I should have known, I’ve been here before

Mä en ollut tosiaan nähnyt Mikkeä muutamaan viikkoon, enkä oikeastaan edes ollut sitä paljoa ajatellut. Kuvittelin, että pystyin suhtautumaan siihen sinä, mitä se oli ollutkin: satunnaisena hoitona. Niinpä yhtenä iltana, kun Mikke soitti mulle baarista ja kysyi, lähdettäisiinkö yhtä matkaa kotiin, mä suostuin. 

Sillä hetkellä, kun Mikke käveli nurkan takaa siihen risteykseen, jossa mä sitä odotin, mä tiesin arvioineeni itseni ihan väärin. Jos olisin ollut yhtään järkevä, olisin vielä perunut koko jutun. Mutta viimeistään silloin, kun Mikke katsoi mua silmiin ja kumartui suutelemaan, järki katosi taivaan tuuliin.

Miten hölmö sitä voikaan olla? Olinko mä muka unohtanut, että Mikellä oli joku outo taito saada mut sekoamaan? Tai sitten mä kuvittelin oppineeni pitämään ajatukseni aisoissa paremmin kuin muutamaa viikkoa aikaisemmin. Yeah, right.

Meillä oli kiva yö, tottakai. Miken kanssa se on sitä aina. Aamu meni tutun kaavan mukaan ja kun me maattiin siinä sängyllä halailemassa (Aina kun me nähdään, Mikke käyttäytyy aina niinkuin me oltaisiin joku rakastunut pariskunta. Se ehkä se ongelma onkin. Muut ajat on jotain ihan päinvastaista. Mixed signals, sitäpä se.), ovikello soi.Katsottiin toisiamme kummissaan. Ovikello soi uudestaan ja Miken kaveri alkoi huudella postiluukusta, että jos vaikka pääsisi sisään. Me alettiin aika kiireesti etsiä vaatteita lattioilta ja peiton seasta. Mä en löytänyt kuin paitani ja housut. 

Oli siinä pokassa pitelemistä, kun Mikke viimein avasi oven kaverilleen. Mä esittäydyin virnistellen, eikä Mikkekään ollut kovin paljoa parempi vakavoitumisessa. Mä yritin vaivihkaa katsella ympärilleni ja etsiä kadonneita vaatekappaleita, mutta ei niitä (onneksi) ollut näkyvissä (enpä ole muuten koskaan kysynyt Mikeltä, löytyikö niitä ikinä ja mitä niille sitten tapahtui). Vähän oli hankalaa koittaa käyttäytyä siinä normaalisti. Mä päätin lähteä hiippailemaan kotiin päin.

Tosiaan. Idea ei ollut kovin hyvä sen suhteen, että Mikke jäi taas mieleen pyörimään. Sama vanha teema kuitenkin jatkui, eikä Mikestä kuulunut juuri mitään. Olisihan se pitänyt tietää.

Hey man, it's not gonna work. It has nothing to do with you

Yhtenä viikonloppuna oli vuorossa taas yhdistelmä bileet & baari. Ilta oli tosi kiva. Tanssilattialla mua tuli iskemään joku 22-vuotias poika ja vaikka se olikin tosi söpöä ja imartelevaa, niin jätin silti välistä. Ei ehkä olisi pitänyt. Olisi voinut olla vaikka kuinka hauskaa.

Tuli sitten lähdettyä yhden miespuolisen kaverin mukaan, tää taas olisi ollut parempi jättää tekemättä. Skip on ihan liian kaveri liian monen kanssa, jotta kannattaisi säätää ja sotkea koko juttua. Jäin siis Skipin luo yöksi, mutta sen verran onnistuin ajattelemaan, että oltiin suht kiltisti. Olisi kuitenkin voinut olla edes pussailematta. 

Aamulla oli vähän morkkis Skipin takia, vaikka yleensä en sellaisiin uskokaan. Ja tosiaan, kun ei oltu edes mitään ihmeellisempää tehty. Lähdin aamulla ja kun olin juuri päässyt kotiin, Tyyppi soitti. Pyysi että lähtisin käymään kahvilla. Sanoin suunnitelleeni, että viettäisin päivän kotona peiton alla ja Tyyppi vähän niinkuin kutsui itsensä seuraksi ja ehdotti jonkun elokuvan katselua. Ajattelin, että mikäs siinä. Ei oltu nähty hetkeen ja tykkään kyllä Tyypin seurasta, vaikka en mitenkään erikoisen kiinnostunut olekaan. Tai siis. Musta on kivaa, kun Tyyppi tykkää musta ja ajattelee, että mä oon kuuma :-D. Seksi on kivaa. Tyyppi juttelee. Ja sen kroppa on kiva. Jajaja. Mutta en oikein osaa ajatella sitä muuna kuin satunnaisena hengailuseurana ja fuckbuddyna. 

Ei me mitään elokuvaa katseltu sitten kuitenkaan. Oli kivaa, mutta kyllä vähän itseä hämäsi, kun juuri edellisestä sängystä olin paria tuntia aiemmin lähtenyt. Oh, well.

Tyyppi kutsui mut kylään sitten seuraavana viikonloppuna. Me käytiin aamuyön tunteina keskustelu (tai siis Tyyppi kävi. Mä toivoin, että olisin voinut liueta paikalta) aiheesta, josta en kuvitellut mun ja Tyypin koskaan keskustelevan. Siis ”Me-keskustelu”, tiedättehän. Mitä me ollaan, mitä meistä on tulossa ja sellaista. Mä tosissaan luulin, että meillä kummallakaan ei ole mitään tuon suuntaisia ajatuksia toistemme suhteen, mutta olinpa väärässä. Mä sitten säikähdin ja aloin pakitella. Eikä asiasta sen jälkeen olekaan ollut mitään puhetta. Aamulla mä lähdin aika hätäisesti ja ajattelin, että olisi varmaan parempi olla näkemättä hetkeen.

Skipin kanssa me ollaan nähty baarissa ton illan jälkeen. Skip on myös halunnut puhua tapahtuneesta ja siitä, voisiko meistä tulla jotain, mutta mä olen sitäkin jarrutellut. Ennen pitkää Skipin kiinnostus taisi sitten hiipua eikä mulle ole siltä suunnalta tullut enää hetkeen ehdotteluja.

Pitäisi varmaan opetella lukemaan ihmisiä paremmin. Ja harkitsemaan.

Maybe not easy, but worth it

Seuraavalla reissulla osuin Maxin kanssa samoihin bileisiin. Moikattiin kun nähtiin, mutta alkuillasta ei sen enempää juteltu toisillemme. Tilanne oli vähän outo, kun paikalla oli aika paljon väkeä ja mukana oli Maxin entinenkin uuden miehensä kanssa. Illan kuluessa hymyiltiin muutaman kerran toisillemme eri puolilta huonetta, mutta ajattelin, että ei taida tänään kehittyä tästä jutusta tämän enempää. 

Myöhemmin illalla Max kuitenkin metsästi mut käsiinsä boolikulhon luota. Moikkasi uudestaan ja kysyi, lähtisinkö käymään tupakalla. Mentiin sitten kahdestaan ulos ja kyllä yllätyin, kun tuo aloittikin mulle kiukkuisen avautumisen entisestään. Kuuntelin siinä jonkin aikaa silmät pyöreinä ja ihan ihmeissäni. Vähän aikaa kuunneltuani musta alkoi tuntua, että jo riittää avautuminen, joka ei muhun liittynyt mitenkään ja kommentoinkin aika kovasanaisesti takaisin, täysin omaa tyyliäni vastaan. Kiukkuisena tuo sitten vielä kysyi, että arvaa mikä tässä myöskin vituttaa. Huokaisin syvään ja ajattelin, että okei, tämä vielä ja sitten saa luvan riittää. Kysyin, että no mikä. Kuulemma se, että Max haluaisi tänä iltana kuitenkin mut mukaansa. Hetken aikaa tuijotin tuota suu auki, kunnes repesin huolella. 

Okei, mitä hittoo. Miten se vituttaa, että haluaa mut mukaansa? Ja millä ihmeen logiikalla on fiksua avautua entisestään jollekin, jota haluaa panna?

No mutta ei varmaan kovin paljoa yllätä, että Maxin matkaan mä kuitenkin tona iltana lähdin. Olisin ehkä voinut osoittaa vähän enemmän itsehillintää tai jotain, mutta mitä suotta. Baarin jälkeen lähdettiin sitten taas Maxin luokse ja tällä kerralla jäin jopa yöksi. On ihana nukkua jonkun vieressä, käpertyä kainaloon ja pitää kädestä. Mutta aamu Maxin kanssa oli kyllä outo. Verrattuna vaikka Mikkeen. Miken kanssa me vielä aamulla juteltiin ja naureskeltiin ja makoiltiin alasti sängyllä ja pussailtiin ja ja.. Maxin kanssa ei ollut sitten niin mitään puhuttavaa. Jotain yksittäisiä heittoja, joihin kumpikaan ei oikein tarttunut. Lähdin sitten kotiinpäin. 

Ei tääkään kerta ainakaan lisännyt mun kiinnostusta Maxia kohtaan. Asiat ei todellakaan tunnu mitenkään helpoilta Maxin kanssa, haluan vaivattomamman ihmisen.

And hope feels short in sight, Might be the only thing that wakes you by surprise

Päässä tosiaan naksahti ja mä menin ihan sekaisin Mikestä. Mikke on jotenkin aivan uskomattoman... En mä tiedä. Mulla oli tosi kiva olo Miken seurassa. Kaikki oli jotenkin tosi helppoa ja luontevaa. Kaikki tuntui tosi hyvältä. Me ei tunnettu juuri lainkaan, mutta silti oli helppo ottaa kiinni kädestä, jutella, suudella. Mikke on ihanan itsevarma, sitä on vaikea selittää. Se ei häpeile yhtään mitään, vaan esimerkiksi hengailee tyytyväisenä ilman vaatteita peittelemättä turhia. Niinkuin pitääkin. Mikke osaa ottaa tilanteen haltuun, eikä kysele turhia. Oijoi. 

Mä niin toivoin, että Mikke olisi lähettänyt mulle vaikka viestin. Mä siinä päivien kuluessa mietin, että olinko tosissaan tulkinnut sen niin väärin, kun ei siitä kuulunutkaan yhtään mitään. Mä sitten kyllästyin odottamaan ja lähetin sille itse viestin. Kysyin kuulumisia. Pari viestiä vaan vaihdettiin, ei sen kummempaa ja vähän kyllä ihmettelin. 

Seuraavana viikonloppuna rohkaistuin uudestaan ja kyselin, mitä se on tekemässä. Oli kuulemma kaupungissa ja sitten tuli se MUTTA. Olisihan se pitänyt arvata (vai olisko?). Mikke kertoi, että on kuulemma ollut jotain säätöä jonkun tytön kanssa ja kaikki oli kuulemma aika hämärää. Tulevaisuutta ei siis kannattanut miettiä. Ärsytti meinaan aika järjettömästi. Juttu jatkui kuitenkin niin, että Mikke totesi, että olisi silti kiva nähdä sinä iltana mua. Mietin kyllä hetken. Arvostin sitä, että Mikke kertoi, missä mennään (olisi tosin voinut kertoa sen jo paljon aiemmin). En kuitenkaan tajunnut, miksi oli mulle sitten (esittänyt? vai mitä se sitten oli?) niin kiinnostuneen oloinen ollut. 

Olisin niin halunnut ajatella, että mikä kusipää! Mutta kun ei se ollut. Sain ajatukseni jotenkin järjesteltyä ja ajattelin, että mennään nyt sitten vielä kerran pitämään hauskaa ja sitten annetaan olla ja jatketaan uusiin kuvioihin.

Mentiin taas Miken luo ja kaikki oli ihan yhtä ihanaa ja helppoa kuin ennenkin. Aamulla mun lähtiessä tuo sanoi taas, että nähdään. Niin, vai?

Olin kyllä aika ylpeä itsestäni, kun suunnitelman jatko-osuuskin onnistui kohtalaisen hyvin. Siis uusiin kuvioihin jatkaminen ja Miken unohtaminen. Ainakin hetkeksi.