Olin kaverin kanssa eilen kahvilla kaupungilla. Istuttiin kahvilan terassilla, hörpittiin kahvejamme ja juoruiltiin. No, kukas muukaan siitä kävelee ohi kuin Koo.
Tai ei se ohi kävellyt. Huomattiin toisemme vasta kun se oli melkein kohdalla. Siihenhän se pysähtyi, meidän kohdalle juttelemaan. Mulla oli aika pahasti pokassa pitelemistä, eikä se lopulta onnistunutkaan. Mä vaan hymyilin ihan hölmönä sille. Koo jutteli sen mun kaverin kanssa ja mä koitin keräillä itseeni. Huonolla menestyksellä. Me vilkuiltiin toisiamme ja virnisteltiin. Ihmettelen, jos vähintään koko terassi ei tuntenut niitä viboja. Kyllä mekin toisillemme koitettiin jotain jutella, mutta kun edelliset puheenaiheet oli olleet kertomuksia siitä, mitä tapahtuu, kun päästään kaksin, ei normaaliaiheista oikein saanut kiinni. Ja kyllä se molemminpuolinen idiottihymyilykin vaikeutti asiaa.
Olisi vaan tehnyt mieli raahata se vaikka kahvilan vessaan juuri sillä sekunnilla. Mutta ei, eihän se käynyt päinsä. Koon piti jatkaa matkaa ja me vaan heilautettiin moit. Mä jäin tuijotteleen sen perään ja haaveilemaan. Mutta en mä kyllä usko, että mä kuulen siitä ennen kuin seuraavan kerran kun se on liikenteessä. Sen ja sen tilanteen tuntien on vaikee uskoo, että se irrottaisi itseensä viikolla näkeen (tarkoituksella).
Hui kun nyt tulee ihan liikaa juttuja Koosta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti