Ihan oikeestiko mä mietin, että oonko ihastunut Koohon? Nyt tuntuu tosi oudolta se, että mulla olisi ollut niin paljon järkeä päässä, että olisin pystynyt miettimään mitään tuollaista. Illalla mä en saanut unta, koska mietin Koota. Mä olin päättänyt, että en sekoo siitä. Että pidän ajatukseni kasassa, ettei tässä käy kaikille katastrofaalisesti. Jostain syystä mä menin sanomaan sen nimen ääneen ja sillä hetkellä pää taisi tosiaan seota.
Mä keräsin peittoja ja tyynyjä ympärilleni ja kuvittelin, että Koo olisi siinä. Mä mietin sen käsiä mun ympärilläni. Sitä, miten ihana oli käpertyä sitä vasten. Kuinka tuntui, että maailmassa oli kaikki paikallaan, kun se piti mua. Niin teiniä, eikö?
Kunpa tää kaikki olisi paljon helpompaa. Ettei meidän tarvitsisi ajatella muuta kuin toisiamme.
Pitäisi varmaan olla järkevä ja sopia koko juttu niin, että enää ei mitään tuollaista tapahtuisi. Mutta mulla ei ole hiukkaakaan järkevä olo.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti