Come on and stir it up

Viikonloppuna oli taas yhdellä tutulla bileet. En tuntenut juhlista montaakaan. Suuri osa oli kyllä ulkonäöltä tuttuja, mutta ei muuten. Mun huomioni kiinnittyi heti alkuillasta yhteen mieheen, Jamesiin. Se oli mulle ihan uusi tuttavuus. Se näytti niin hyvältä siinä istuessaan rappusilla tupakalla. Mä jättäydyin siihen porukkaan juttelemaan. James kuitenkin keskittyi enimmäkseen omiin kavereihinsa, enkä mä paljoakaan päässyt sen kanssa suoraan vaihtaan ajatuksia.

Myöhemmin me kuitenkin päädyttiin jälleen samaan porukkaan, se istui mun viereeni sohvalle, eikä mua tietenkään haitannut hiukkaakaan. Nyt me jopa juteltiin toisillemme. James näytti siltä, että se huomasi mun olemassaoloni ensimmäistä kertaa koko iltana (ja niin se varmaan tekikin). Eihän me mitään syvällistä juteltu, jotain yleistä vaan. Mutta siinä ajan kuluessa James välillä nojasi mua kohti, nosti käsivartensa sohvan selkänojalle mun taakseni tai kosketti ohimennen sanoessaan mulle jotain. Mä tietenkin tein sitten samaa takaisin.

Meidän jutun sotki aika. Yhtäkkiä Jamesin kaverit oli lähdössä ja Jamesin piti mennä mukaan. Ne oli jatkamassa bileitä seuraavaan päivään jossain muussa porukassa ja sitten olikin jo kiire eteenpäin. Mä olin tietty ihan pettynyt. Ei voi noin vaan kesken kaiken kadota, kun asiat on vasta alussa! Taksi odotti niitä pihalla ja mä menin myös ulos sanoon tyypeille heipat. Rappusilla James kaappasi mut syliinsä ja suuteli. Sitten se olikin jo taksissa ja matkalla eteenpäin ja mä löysin itseni siitä rappusilta tuijottamassa hölmistyneenä sen perään.

Palasin sisälle ja mua oli vastassa yksi kaveri virnistellen mulle. Eikä se suostunut kertoon, mikä oli niin kovin hauskaa. Sanoi vaan, että taisin tykätä Jamesista. Tykkäsinhän mä.

Sen aihe virnistelylle kuitenkin selvisi seuraavana päivänä. Olin kotona katselemassa leffaa, kun sain tekstiviestin. Jamesilta. Kaveri oli kuulemma antanut mun puhelinnumeroni ja sanonut Jamesille, että mä oon kiinnostunut siitä. Tottahan se on, mutta meni kyllä hetki, ennen kuin lopetin kiukuttelun siitä, että kaveri oli toiminut mun selkäni takana ja tajusin, että täähän on hyvä juttu! No mutta niillä tosissaan oli toinen bilepäivä menossa, eli ei se todellakaan ollut selvinpäin. Muutama viesti vaihdettiin siinä kyllä. Mahtaiskohan sama onnistua ilman rohkaisua?

Hmm, hmmmm. Lisää aineksia tähän soppaan.

I'm done

Taidan nyt tosissaan luovuttaa sen Arskan suhteen. Olkoot.

Päätin koittaa vähän selvittää juttuja. Lähetin sille viestin. Joo, kyllä se vastasi. Pari viestiä toisillemme lähetettiin. Mutta ei mitään ihmeellistä. Kuulumisten vaihtoa. Ja sitten ei enää mitään. En edes päässyt siihen selvittämisvaiheeseen.

Olkoot. Harmi kyllä. Mutta en mä enää jaksa. Se varmasti tietää, mitä mä siitä aattelen, mistä mut löytää ja miten muhun saa yhteyttä. Tehkööt asioille sitten mitä haluaa.

(Kamala kiukuttelupostaus :-D Sorry.)

Did it really happen, or was it in my head?

Kun menin valittamaan hiljaisesta kesästä... Nyt on vajetta kurottu vähän umpeen. Jos jotain tehdään, tehdään se kunnolla, eikö?

Oon yrittänyt kirjoittaa viikonloppukuulumisia jo monta kertaa, mutta en ole vielä kertaakaan päässyt edes alkuun. En lupaa nytkään mitään yksityiskohtaista tarinaa tapahtumista, mutta pitää mun jotain kertoa. Tää on nyt just teemaan sopivaa, once in a lifetime, kaikkee pitää kokeilla. Olikohan se edes totta, vai näinkö vaan unta?

Lähdin perjantaina muutaman tutun kanssa kaupungille. Ei ollut mulle ihan tyypillinen baari-ilta, vaihdeltiin paikkoja aika tiuhaan ja käytiin baareissa, joissa en oo koskaan ennen käynyt. Mukana ollut porukkakaan ei ollut ihan tyypillisintä viikonloppuseuraa, vaan pääasiassa vähän kaukaisempia tuttavuuksia. Mä vietin iltani suurimmaksi osaksi yhden kaverin vuosien takaa kanssa. Meillä on ennenkin ollut jonkinlaista flirttiä menossa ja tää ilta ei ollut poikkeus. Aiemmat jutut tän kaverin kanssa on kuitenkin olleet jonkin verran huumorimielellä ja ajattelin tänkin jatkuvan samalla tavalla.

Ilta oli jo viimeinen baari-vaiheessa. Olin matkalla tiskille, kun tää kaveri otti mun kiinni, käänsi kohti itseään ja suuteli. Mä yllätyin ja aika nopeesti vetäydyin kauemmas. Kuittasin koko suudelman jollain muka-hauskalla heitolla ja kaverikin vaan naurahti. Me jatkettiin yhdessä sinne tiskille tilaan juomia. Siinä jonossa meidän seuraan liittyi yksi toinen mies meidän porukasta. Vanha tuttu, kuten tää toinenkin. Kummankaan kanssa en oo ollut kuitenkaan pitkään aikaan kovin läheisesti tekemisissä. Tän toisen kanssa mulla on jonkinlaista historiaa. Joskus aikoja sitten ollaan päädytty pari kertaa viettään yhteistä yötä, mutta siitä on tosissaan jo vuosia. Teiniaikoja. Aina oon ajatellut, että kyllä mä tilaisuuden tullen sen mukaan vieläkin lähtisin, mutta niitä tilaisuuksia ei oo erilaisista syistä johtuen ollut.

Siinä jonotellessa nää miehet alkoivat sitten vitsailla, että veisivät mut yhdessä kotiin. Mä vitsailin takaisin ja nauroin niiden suunnitelmille siitä, miten mut jaettais. Saatiin lopulta juomat ja palattiin pöytään muiden seuraan.

Jonkin ajan kuluttua me jäätiin siihen pöytään kolmistaan muiden lähtiessä hakeen juotavia, vessaan, tanssimaan tai minne lie. Tää eka kaveri käytti tilaisuuden heti hyväksi ja suuteli mua uudelleen. Tällä kerralla mä suutelin takaisin. Ajattelin jo tietäväni, mihin ja kenen kanssa mun iltani tulisi päättymään, mutta hetken kuluttua mä tunsin toisen kaverin käden mun reidelläni.

Voin kertoa, että yllätyin.

Kaverukset tiedustelivat, että miten olisi. Mä en todellakaan kovin helposti jää sanattomaksi tai edes tarpeeksi harkitse mitään miesjuttuja, mutta nyt kyllä pääsin yllättymään niin pahasti, että en hetkeen tiennyt, miten suhtautua.

Mutta jos tällaista tilaisuutta tarjotaan, niin eihän siihen voi vastata kuin yhdellä tavalla! Vai?

Loppuilta oli... mahtava.

Toinen saattoi mua vähän matkaa kotiin ja kyllä kumpaakin huvitti tapahtunut.

Siis enhän mä osaa ees mitään kertoo! Anteeksi tällainen tynkätarina :-D Mutta en mä tiedä, mitä sanoa!

Mitähän seuraavaksi? Apua...

What I, what I want

Järkytyin kun tajusin tässä, että tota perjantaista edeltävästä kerrasta, kun oon harrastanut seksiä, on jo ikuisuus! Ihan. Järjettömän. Kauan. Miten tässä on näin päässyt käymään? Onko se edes mahdollista, nyt on kesä ja kaikkea!

No, ensinnäkin, niinkuin oon ehkä muutaman kerran maininnut, töissä on ollut erityisen kiirettä koko kesän ja se on rajoittanut aikaa ja jaksamista. On ollut joitakin viikonloppuvuoroja ja osa illoista on venähtänyt töissä pitkäksi. Osan vapaailloista oon viettänyt kavereiden luona tai mulla on ollut kavereita kylässä, joskus oon yksinkertaisesti vaan ollut kotona ja nukkunut.

Toinen syy on sitten noi kaksi miestä, jotka on vallanneet mun ajatukset vuoron perään. Arska ja Koo. Enhän mä oo muihin juurikaan edes kiinnittänyt huomiota. (No, en kai nytkään niin.)

En kyllä ymmärrä, miten en oo edes tajunnut. Nyt kyllä tajuan. Ei perjantaista oo montaa päivää, mutta silti jo ihan liian kauan!

You are my weakness and you get me every time

Kuinkas sitten kävikään. Bad, bad me.

Törmättiin sen Koon kanssa baarissa perjantaina enemmän tai vähemmän sattumalta. Toi meidän taannoinen keskustelu tuntui muuttaneen jotakin. Tunnelma oli vapautuneempi kuin ennen. Nyt ei kummankaan tarvinnut miettiä, millaisia odotuksia ja suunnitelmia toisella on. Ne oli selvitetty jo viime kerralla.

Meillä oli tosi hauska ilta. Juteltiin samaan tapaan kuin ennen tätä kaikkea asiat hankalaksi muuttanutta touhua. Naurettiin toistemme jutuille ja Koo vei mua tanssimaan ja pakotti laulaan karaokee. Ihan kuin ennenvanhaan.

Mutta kun me kaksi ollaan tarpeeksi pitkään toistemme lähellä, homma muuttuu vähitellen aina vaan fyysisemmäksi. Liian pitkiä katseita, kosketuksia ohimennen, käsi unohtunut reidelle, huulien hipaisu hiuksilla, selkää pitkin kulkevat sormet. Ja lopulta kun jäädään kaksin, huulet toistemme huulilla.

Kahdestaanhan me sieltä lähdettiin sitten.

Aikaa meillä ei ikinä ole tarpeeksi. Mutta niin kai se näissä jutuissa menee.

Sit down darling, let's talk

En oo Arskan suhteen saanut paljonkaan aikaiseksi. Töissä on ollut kiireistä, meillä on siellä monenlaista muutosta menossa ja on ollut palavereja ja koulutuksia kaiken aikaa. Itsekin oon päässyt kouluttaan meidän kesäpoikia ja -tyttöjä. Niinpä yllätyinkin yhtenä päivänä, kun vuoroa oli tunti jäljellä ja mä tajusin, että en ole ehtinyt ajatella Arskaa koko päivänä! Arskajutut on siispä jääneet hiukan taka-alalle viimepäivinä.

Noiden työkiireiden lisäksi toinenkin asia on saanut mut vähän jarruttamaan entisestään. Juttelin yhden meidän yhteisen kaverin kanssa alkuviikosta Arskasta. Se kertoi, että Arska on nykyään aika varovainen naisten suhteen, huonoja kokemuksia kuulemma (no kellä meistä ei olisi huonoja kokemuksia entisistä? Itse en edes aloita kertomaan juttuja omasta exästä, siinä riittäisi tarinaa). Ei se mitään, varovainen saa olla tottakai. Tää osaltaan selittäisi tietty sen hiljaiseloa ja etenemättömyyttä silloin kun nähtiin. Mutta oli toinenkin asia, mitä tää kaveri tiesi kertoa. Että Arskalla olisi jonkun toisen tytön kanssa juttua menossa. En kyllä tiedä, että millä tasolla tai millaista juttua. Mutta jotain ilmeisesti kuitenkin. Niinpä niin, flashbackejä Mikestä ton keskustelun aikana tuli ja pahasti. Mä en oo nyt ihan varma, että oonko tällä hetkellä niin ehjä ja kokonainen, että uskaltaisin lähteä mihinkään tosi vaikeeseen ja epävarmaan mukaan. Mutta kaipa sitä silti voi vaikka sitten kaveri- ja paremmin tutustumismielessä yhteyttä pitää ja nähdäkin. Tuo oli tosissaan kaverin kautta kuultua, en mä sen todenperäisyyttä epäile, mutta yksityiskohdat ei välttämättä oo kovin tarkkoja. En siis heitä vielä kirvestä kaivoon, mutta asteen varovaisempi kyllä oon nyt.

Kävin yhden toisenkin suhdekeskustelun eilen. Tällä kerralla toisena osapuolena oli... rumpujen pärinää... Koo! Ja tämä keskustelu alkoi ihan Koon aloitteesta. Se halusi varmistaa, että ollaan samalla sivulla meidän suhteen. Mä en tosissaan ollut kauheesti meidän tilannetta viimeaikoina ajatellut. Siitä on kuitenkin hetki, kun oltiin tätä ennen oltu puheissa edes ja sitten tässä on ollut se Arskajuttu. Tää oli se keskustelu, mikä meidän olisi pitänyt käydä jo ihan aluksi. Kävi ilmi, että molemmat tosissaan ollaan ihan samaa mieltä meistä ja kummallakaan ei ole mitään vääriä kuvitelmia siitä, mitä meistä voi tulla. Koo sanoi kaiken sen, minkä jo tiesin, mutta mikä oli hyvä sanoa ääneen. Se ei ole eroamassa, meidän juttu olisi ihan liian vaikea, melkeinpä mahdoton. Se kertoi kuitenkin tykkäävänsä musta ihan liikaa ja ajattelevansa mua paljon enemmän kuin on hyväksi. Se ei kuitenkaan halua lopettaa meidänkään juttua kokonaan, olisi kuulemma jopa mustasukkainen, jos olisin jonkun toisen kanssa. Se sanoi, että tekisi kaiken saman uudestaan, jos sellainen tilaisuus tulisi. Kun aikanaan mietin niitä meidän vaihtoehtoja, näyttäisi siltä, että tohon toiseen kohtaan ollaan jääty. Eihän se oo mikään paras vaihtoehto, mutta ainakin oltiin rehellisiä asioista. Ja nyt tiedetään ja tiedetään toistemme tietävän missä ollaan.

Tällaisia keskusteluja tällä viikolla.

Jos et sä soita

Ei Arskasta oo kuulunut mitään. Äääääääää.

No mä oon nyt kuitenkin päättänyt, että Arskan suhteen en ihan helpolla luovuta. Se on mulle kuitenkin jotain ihan muuta kuin toiset. Oli se sitten kuinka huono idea tahansa, oli sillä tällä hetkellä mitä tahansa meneillään, mä haluan pitää sen elämässäni. En halua, että taas seuraavaan näkemiseen menee monta kuukautta. Vaikka sitten joutuisin ite (kaikkia periaatteitani vastaan) pitään meidät yhteyksissä ja pyytään Arskaa näkemään mua, mä sitten teen niin. Tätä ei vaan voi ohittaa ja unohtaa. Ei. Mä vaan oon niin huono näissä jutuissa!

Niinpä mä laitoin sille eilen meiliin linkin yhdestä jutusta, mistä oltiin silloin viime viikonloppuna juteltu. En tiedä, miten usein se sitä edes lukee, mutta siellä se nyt kuitenkin on. Ja aihe ei tosissaan ollut ton ihmeellisempi, en mä mitään Nobelia oo tästä ansainnut, mutta olin mä silti aika ylpeä siitä, että sain edes jotain itsestäni irti. Katsotaan nyt, tuleeko vastausta (ja jos tulee, koska..). Minipienillä asekelilla eteenpäin, mutta edes eteenpäin!

(Ehkä mä sitten seuraavaksi uskaltaudun oikeesti jo kysyyn, jos se haluaisi nähdä.)

Arska on kyllä vallannut mun ajatukseni niin totaalisesti, että jossain vaiheessa se Kookin tuolta seasta tipahti johonkin taka-alalle. Voi olla, että jos senkin näkisi, niin voisi silti olla vaikeeta pitää sormia kurissa. Mutta Arska on tasan ainoa, jonka nyt oikeesti haluan. Haluan.

Company

Voi Jasua.

Mä tässä valvon öitäni, kun työvuorot on sekoittaneet unirytmin täysin. Tänä yönä sitten Jasu aloitti taas Facekeskustelun mun kanssani. Oli kuulemma ollut baarissa ja kännissähän se tietty sitten on.

Sen kanssa on kyllä kiva jutella. Nauran täällä ääneen sen juttuja. Mitenhän me ei olla koskaan aiemmin edes pahemmin puhuttu toisillemme? Tosissaan, mä oon aina pitänyt sitä aika ujona, ehkä siksi. Nyt alkoholilla on tietty vaikutusta asiaan, en tiedä olisiko muuten aloittanut juttelua. Mä oon kyllä ihan kiitollinen seurasta, näin keskellä viikkoa yöaikaan se on aika harvinaista. Vielä ainakin sen jutut on pysyneet ihan viattomalla tasolla. Oon kyllä todennut tässä lähiaikoina olevani niin huono tulkitseen ihmisiä, että saatan olla ihan metsässä nytkin, kun kuvittelen Jasun haluavan vain juttuseuraa. Saas nyt nähdä.

Mä oon kyllä ihan tyytyväinen, jos oon nyt saanut uuden juttelukaverin. En mä Jasusta tosissaan sen enempää osaa ajatella. Ainakaan minkään facejutteluiden pohjalta. (Tai kun ajatuksiin ei mahdu kuin vaan se yksi tällä hetkellä.)

I want you so bad it's driving me mad

Mitähän mä teen sen Arskan kanssa?

Mä oon saanut niin monelta kaverilta mielipiteitä Arskan suhteen, että päässä pyörii. Lisäksi mä tiedän ihan tarkkaan, mitä itse haluan (kavereiden mielipiteistä huolimatta), mutta sitä yhtä tärkeetä osuutta, mitä Arska haluaa, mä en osaa arvata

Osa kavereista on siis sitä mieltä, että Arska on tosi huono idea. Loputkin sanoo, että kannattaa edes olla tosi varovainen.

Ja mä vaan oon ihan inlöööööv. Ymmärrän osittain ne syyt, miksi kaverit varoittelee. Mutta niinkuin joskus sanoin, Arska on mulle jotain muuta, kuin kukaan muu on koskaan ollut. Musta tuntuu sen kanssa ollessa niin erilaiselta. Kliseisesti, kokonaiselta (yyh miten sokerista!). Mä tiedän, että kävi miten kävi, satavuotiaana dementiamummonakin kiikkutuolissa Arska on se, jota mä ajattelen. Mä haluan sen.

Mutta mitä se ajattelee? Hilluiko se mun kanssani vaan kaverimeiningillä, sillä siltä se vaikutti. Jos sitä kiinnostaisi, kai se olisi tehnyt jotain vähän enemmänkin (tosin yksi Arskan paremmin tunteva kaveri arveli, että ehkä juuri sen takia se ei yrittänyt, koska tykkää musta oikeesti, eikä halua pilata/satuttaa tms. {ja tää kommentti tuli mieheltä :-D. Yleensähän ne on tyttökavereita, jotka jollain tollasella yrittää lohduttaa})? Mut jos se olis kiinnostunut niin kai se nyt jotain. Emt. Lähettäisi vaikka viestiä tai jotain.

Yksi kaveri on sitä mieltä, että mun pitäisi kysyä siltä nyt ja heti, mitä mieltä se on. Toinen on sitä mieltä, että mä en ehdottomasti saa lähettää sille mitään, vaan mun pitää odottaa, että se ottaa yhteyttä. Ja jos ei ota, se ei oo kiinnostunut. Itse, en todellakaan tiedä.

Äääh. Että osaakin olla sekanen olo. Miten sitä näkee aina ulkopuolelta asiat niin paljon selkeemmin kuin näin, kun on itse kaiken keskellä?

Happiness is two kinds of ice cream

Arvatkaas kuka soitti perjantaina. Arska. Mulla oli pari kaveria kylässä ja Arska kysyi, että ollaanko kaupungille lähdössä, voisi vaikka nähdä. Meillä ei ollut suunnitelmia ja sovittiin sitten, että Arska ilmoittelee, kun on kaupungissa. Mä odotin, mutta ei se koskaan ilmoittanutkaan mitään. Mä ite laitoin sille joskus puolenyön jälkeen viestin (me oltiin kavereiden kanssa aateltu jäävämme kotiin sitten kuitenkin, mutta mä olisin lähtenyt Arskaa näkeen, jos se olisi kysynyt). Aattelin, että ei se varmaan lähtenytkään minnekään sitten, kun ei mitään kuulu. Aikaa kului pari tuntia ja se vastasi kuin vastasikin. Oli kuulemma ollut kaupungissa, mutta nyt jo matkalla kotiin.

Mä tuijotin sitä viestiä siinä hetken ja mietin, että mitä vittua. Olin kieltämättä aika pettynyt ja ärsytti enemmän kuin paljon. Tyyppi ei sitten vaan viitsinyt ilmoittaa, vaikka lupasi. Ajattelin, että ei sitten, enää en todellakaan yritä mitään Arskan suhteen, unohdan koko tyypin ja antaa olla. Kaverit lähti ja mä menin aika vihaisena nukkumaan.

Aamulla mä sain siltä viestin. Harmitti kuulemma eiliset oharit, voitaisiin tänään korjata tilanne. Mä varmaan kokonaiset kymmenen sekuntia leikittelin ajatuksella, että sanoisin sori, no can do. Enhän mä tietenkään niin tehnyt. Me sovittiin, että nähdään kaupungilla vähän ajan kuluttua. Mä olin tottakai ihan innoissani ja kyllä jännittikin lähteä. Tarkoitus oli kuitenkin ihan vaan hillua kaupungilla, enkä mä tiennyt, miten meillä riittää juttua selvinpäin. Me ollaan kuitenkin aina ennen nähty bilemeiningeissä ja Krokon ja Daven treffikokemusten jälkeen mä suhtauduin pienellä kauhulla tulevaan. Niiden kanssahan kävi niin, että vaikka ilta olikin kiva ja juteltavaa riitti, ne molemmat oli jotenkin ihan jäässä, kun nähtiin sitten seuraavan kerran. Yksin on niin kamalan hankalaa yrittää saada keskustelua aikaiseksi.

Mä kävelin puistoon, jossa oltiin sovittu näkevämme. Siellähän Arska mua jo odotti. Sillä hetkellä kun mä sen näin, lakkasi pelottamasta ja jännittämästä. Se hymyili mulle ja alusta asti tuntui, kuin oltaisiin parempiakin kavereita kuulumisia vaihtamassa. Sen kanssa oli ihan yhtä helppoa kuin aina ennenkin. Me juteltiin kaikesta mahdollisesta, kierrettiin kaupunkia, maattiin puistossa ja naurettiin. Se tarjosi mulle jäätelön. Mua vaan hymyilytti. Ajattelin, että kunpa tää ei ikinä loppuisi.

Mutta se tottakai loppui. Meni meillä monta tuntia, mutta lopulta Arskan oli pakko lähteä töihin. Sen lähtiessä moikattiin ja halattiin nopeasti, mutta ei muuta. Ei se edes yrittänyt mitään koko päivän aikana. Kummallista. Toisaalta me puhuttiin jotain, että nähdään vielä ja kyllähän se mun kanssani oli tosissaan monta tuntia. Ja mulla oli tosi kivaa, kuvittelen, että silläkin oli. Mutta. Miksei se ole pitänyt aiemmin yhteyttä? Miksei se yrittänyt mitään? Ehkä se ei vaan ole kiinnostunut siinä mielessä musta. En tiedä. Äääääh. Nyt mun päässäni juoksee sitten molemmat Koo ja Arska ympyrää.