Did it really happen, or was it in my head?

Kun menin valittamaan hiljaisesta kesästä... Nyt on vajetta kurottu vähän umpeen. Jos jotain tehdään, tehdään se kunnolla, eikö?

Oon yrittänyt kirjoittaa viikonloppukuulumisia jo monta kertaa, mutta en ole vielä kertaakaan päässyt edes alkuun. En lupaa nytkään mitään yksityiskohtaista tarinaa tapahtumista, mutta pitää mun jotain kertoa. Tää on nyt just teemaan sopivaa, once in a lifetime, kaikkee pitää kokeilla. Olikohan se edes totta, vai näinkö vaan unta?

Lähdin perjantaina muutaman tutun kanssa kaupungille. Ei ollut mulle ihan tyypillinen baari-ilta, vaihdeltiin paikkoja aika tiuhaan ja käytiin baareissa, joissa en oo koskaan ennen käynyt. Mukana ollut porukkakaan ei ollut ihan tyypillisintä viikonloppuseuraa, vaan pääasiassa vähän kaukaisempia tuttavuuksia. Mä vietin iltani suurimmaksi osaksi yhden kaverin vuosien takaa kanssa. Meillä on ennenkin ollut jonkinlaista flirttiä menossa ja tää ilta ei ollut poikkeus. Aiemmat jutut tän kaverin kanssa on kuitenkin olleet jonkin verran huumorimielellä ja ajattelin tänkin jatkuvan samalla tavalla.

Ilta oli jo viimeinen baari-vaiheessa. Olin matkalla tiskille, kun tää kaveri otti mun kiinni, käänsi kohti itseään ja suuteli. Mä yllätyin ja aika nopeesti vetäydyin kauemmas. Kuittasin koko suudelman jollain muka-hauskalla heitolla ja kaverikin vaan naurahti. Me jatkettiin yhdessä sinne tiskille tilaan juomia. Siinä jonossa meidän seuraan liittyi yksi toinen mies meidän porukasta. Vanha tuttu, kuten tää toinenkin. Kummankaan kanssa en oo ollut kuitenkaan pitkään aikaan kovin läheisesti tekemisissä. Tän toisen kanssa mulla on jonkinlaista historiaa. Joskus aikoja sitten ollaan päädytty pari kertaa viettään yhteistä yötä, mutta siitä on tosissaan jo vuosia. Teiniaikoja. Aina oon ajatellut, että kyllä mä tilaisuuden tullen sen mukaan vieläkin lähtisin, mutta niitä tilaisuuksia ei oo erilaisista syistä johtuen ollut.

Siinä jonotellessa nää miehet alkoivat sitten vitsailla, että veisivät mut yhdessä kotiin. Mä vitsailin takaisin ja nauroin niiden suunnitelmille siitä, miten mut jaettais. Saatiin lopulta juomat ja palattiin pöytään muiden seuraan.

Jonkin ajan kuluttua me jäätiin siihen pöytään kolmistaan muiden lähtiessä hakeen juotavia, vessaan, tanssimaan tai minne lie. Tää eka kaveri käytti tilaisuuden heti hyväksi ja suuteli mua uudelleen. Tällä kerralla mä suutelin takaisin. Ajattelin jo tietäväni, mihin ja kenen kanssa mun iltani tulisi päättymään, mutta hetken kuluttua mä tunsin toisen kaverin käden mun reidelläni.

Voin kertoa, että yllätyin.

Kaverukset tiedustelivat, että miten olisi. Mä en todellakaan kovin helposti jää sanattomaksi tai edes tarpeeksi harkitse mitään miesjuttuja, mutta nyt kyllä pääsin yllättymään niin pahasti, että en hetkeen tiennyt, miten suhtautua.

Mutta jos tällaista tilaisuutta tarjotaan, niin eihän siihen voi vastata kuin yhdellä tavalla! Vai?

Loppuilta oli... mahtava.

Toinen saattoi mua vähän matkaa kotiin ja kyllä kumpaakin huvitti tapahtunut.

Siis enhän mä osaa ees mitään kertoo! Anteeksi tällainen tynkätarina :-D Mutta en mä tiedä, mitä sanoa!

Mitähän seuraavaksi? Apua...