Arvatkaas kuka soitti perjantaina. Arska. Mulla oli pari kaveria kylässä ja Arska kysyi, että ollaanko kaupungille lähdössä, voisi vaikka nähdä. Meillä ei ollut suunnitelmia ja sovittiin sitten, että Arska ilmoittelee, kun on kaupungissa. Mä odotin, mutta ei se koskaan ilmoittanutkaan mitään. Mä ite laitoin sille joskus puolenyön jälkeen viestin (me oltiin kavereiden kanssa aateltu jäävämme kotiin sitten kuitenkin, mutta mä olisin lähtenyt Arskaa näkeen, jos se olisi kysynyt). Aattelin, että ei se varmaan lähtenytkään minnekään sitten, kun ei mitään kuulu. Aikaa kului pari tuntia ja se vastasi kuin vastasikin. Oli kuulemma ollut kaupungissa, mutta nyt jo matkalla kotiin.
Mä tuijotin sitä viestiä siinä hetken ja mietin, että mitä vittua. Olin kieltämättä aika pettynyt ja ärsytti enemmän kuin paljon. Tyyppi ei sitten vaan viitsinyt ilmoittaa, vaikka lupasi. Ajattelin, että ei sitten, enää en todellakaan yritä mitään Arskan suhteen, unohdan koko tyypin ja antaa olla. Kaverit lähti ja mä menin aika vihaisena nukkumaan.
Aamulla mä sain siltä viestin. Harmitti kuulemma eiliset oharit, voitaisiin tänään korjata tilanne. Mä varmaan kokonaiset kymmenen sekuntia leikittelin ajatuksella, että sanoisin sori, no can do. Enhän mä tietenkään niin tehnyt. Me sovittiin, että nähdään kaupungilla vähän ajan kuluttua. Mä olin tottakai ihan innoissani ja kyllä jännittikin lähteä. Tarkoitus oli kuitenkin ihan vaan hillua kaupungilla, enkä mä tiennyt, miten meillä riittää juttua selvinpäin. Me ollaan kuitenkin aina ennen nähty bilemeiningeissä ja Krokon ja Daven treffikokemusten jälkeen mä suhtauduin pienellä kauhulla tulevaan. Niiden kanssahan kävi niin, että vaikka ilta olikin kiva ja juteltavaa riitti, ne molemmat oli jotenkin ihan jäässä, kun nähtiin sitten seuraavan kerran. Yksin on niin kamalan hankalaa yrittää saada keskustelua aikaiseksi.
Mä kävelin puistoon, jossa oltiin sovittu näkevämme. Siellähän Arska mua jo odotti. Sillä hetkellä kun mä sen näin, lakkasi pelottamasta ja jännittämästä. Se hymyili mulle ja alusta asti tuntui, kuin oltaisiin parempiakin kavereita kuulumisia vaihtamassa. Sen kanssa oli ihan yhtä helppoa kuin aina ennenkin. Me juteltiin kaikesta mahdollisesta, kierrettiin kaupunkia, maattiin puistossa ja naurettiin. Se tarjosi mulle jäätelön. Mua vaan hymyilytti. Ajattelin, että kunpa tää ei ikinä loppuisi.
Mutta se tottakai loppui. Meni meillä monta tuntia, mutta lopulta Arskan oli pakko lähteä töihin. Sen lähtiessä moikattiin ja halattiin nopeasti, mutta ei muuta. Ei se edes yrittänyt mitään koko päivän aikana. Kummallista. Toisaalta me puhuttiin jotain, että nähdään vielä ja kyllähän se mun kanssani oli tosissaan monta tuntia. Ja mulla oli tosi kivaa, kuvittelen, että silläkin oli. Mutta. Miksei se ole pitänyt aiemmin yhteyttä? Miksei se yrittänyt mitään? Ehkä se ei vaan ole kiinnostunut siinä mielessä musta. En tiedä. Äääääh. Nyt mun päässäni juoksee sitten molemmat Koo ja Arska ympyrää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti