Sitoutumisesta.
Mä oon diagnosoinut itselleni jonkinasteisen sitoutumiskammon. Exä varmisti sen, että vapaus päättää omista asioista ja elää elämää omalla tavallaan tuntuivat eron jälkeen paljon houkuttelevammilta vaihtoehdoilta kuin kenenkään kanssa elämien yhteensovittaminen tai minkäänlaisen satuttamismahdollisuuden antaminen kenellekään. Niinhän se varmaan useimmilla on heti eron jälkeen. Mäkin ajattelin, että se menee varmastikin ohi ennen pitkää. No, ei ole mennyt tässä muutaman kuukauden kuluessa ainakaan. Tai varmaankin tähän on vaan tottunut ja kaikki se muu tuntuu niin hankalalta ja älyttömältä. Miksi alkaisi mihinkään noin epävarmaan? (Enkä voi millään uskoa, että kirjoitan jotain tällaista! Vielä jokin aika sitten olisin väittänyt olevani viimeinen ihminen, joka ei uskoisi perhosiin ja ilotulituksiin ja siihen, että ne ovat aivan kaiken vaivan arvoisia.)
Ehkä kyse ei oo pelkästä sitoutumiskammostakaan. Ehkä enemmänkin kammosta päätyä "epäsopivan" ihmisen elämään. Jos vibat ei ole kohdallaan, ei siitä tulisi mitään. Kyllä mä siihen pystyisin, aikani. Mutta en loputtomasti. Ja siitä ei seuraisi mitään hyvää. Niiden harvinaisten vibojen vuoksi mä olisinkin valmis enempään. En kyllä tiedä, voihan siinä käydä niinkin että ne vibat on vaan alkuhuumaa ja haihtuu hetken kuluttua. Ja mitä sitten?
Niitä The Viboja on ollut Arskan, Jamesin ja Miken kanssa. Koonkin, joo, mutta eri tavalla. Muut on sitten olleet jotain muuta. Arska on noista se osuvin (mikä on ihan varmasti tullut selväksi :-D). Jos se kysyisi vaikka nyt saman tien, että mennäänkö naimisiin ja hankitaanko tusina lapsia, mä vastaisin kyllä. Tyhmää, sillä Arska ei tosiaan taida olla mikään hyvä idea, mutta se fiilis... Jamesin mä voisin deitata. Moneen kertaan. Ja katsoa sitten. Mikestä en enää tiedä, kai mä sen matkaan lähtisin, jos se kysyisi, mutta tuskin enää muuta.
Olisi niitä järkeviäkin vaihtoehtoja, kuten se Jasu. Mutta.
Ja sitten toi SP. Mitä mä sitä edes mietin? Sen kanssa vibat ei oo ihan sellaisia, kuin tässä tarkoitan. Mutta se onkin eri asia. Se kun on Kaveri. Äh. Eikä se ees oo järkevä vaihtoehto. Ei ainakaan juuri tällä hetkellä. Ehkä vielä joskus.
Mä taidan vaan kehittää ongelmia siellä, missä niitä ei oikeasti edes ole.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti