Treffasin sen Arskan (kavereineen, taas!) tänään. Mä sille lähetin viestin ja kyselin, mitä se tekee. Kertoi menevänsä sinne tapahtumaan ja kun se ei tuntunut tajuavan kutsua mua, sanoin että oon aikeissa kanssa lähteä, törmäillään siellä sitten. Ja törmättiinhän me.
Mä vaan jauhan siitä, miten ihanaa sen seurassa on. Tuskin
kukaan jaksaa lukea, mutta skipatkaa ihan hyvällä omallatunnolla.
Ihan samalla kaavalla mentiin kuin aiemminkin. Ihan yhtä ihanaa olla siinä Arskan lähellä juttelemassa kaikista maailman asioista, nauramassa ihan tyhmille jutuille, makoilemassa tuijotellen pilviä, katselemassa toisiamme silmiin, punastelemassa kun se ihan yllättäen heittää jonkun kohteliaisuuden johon en ole yhtään osannut varautua. Se näkee mut ihan eri tavalla, kuin kukaan muu, arvostaa asioita, joita kukaan muu ei ole ikinä ennen mussa arvostanut. Se oli ostanut mulle jäätelön ja toi sen tullessaan, koska ajatteli mun tykkäävän siitä (tykkäsin!). Ja oli taas niin ilahtuneen näköinen, kun tuli mua halaamaan tervehdykseksi. Mä vaan voin olla sen kanssa, ihan rauhassa ja ihan oma itseni. Oon ihan ihmeissäni, kun se sanoo jotain, mitä oon juuri ajatellut, mutten oo osannut pukea sanoiksi.
Mutta ei taaskaan mitään ton suorempaa tai suurempaa lähestymisyritystä.
Ja mä tykkään siitä koko porukasta. Ne on aivan eri maailmasta kuin mun perus kaverijoukkoni, on ihanan virkistävää tavata ihmisiä, joiden ajattelutapa on jotain niin erilaista kuin mihin olen tottunut. Älkää käsittäkö väärin, rakastan mun kavereitani enkä niitä vaihtaisi pois. Mulla on ihania kavereita ja monet on todella erilaisia keskenään ja se on vaan hyvä asia. Arska & co on kuitenkin jotain muuta kuin kukaan meidän normaalijoukkiosta. Ja vaihtelu avaa silmiä ja avartaa omaakin ajattelua. Ne asiat, joista tossa porukassa jutellaan, on jotain ihan muuta kuin meidän porukan normaalijutut. Ja ne on ottaneet mut aivan ihanasti mukaan.
Musta itseasiassa tuntuu, että yksi noista Arskan kavereista tajuaa Arskaa paljon paremmin, miten kiinnostunut mä siitä olen. Se katselee meidän silmiintuijottelua tai tervehtimishalauksia aina tietynlainen hymy huulillaan. Voisi nyt vähän tuuppaista sitä Arskaa tekeen asioille jotain. Mä oon nyt niin paljon tyrkyttänyt itseäni Arskan seuraan ja vihjaillut ja sanonut suoraan, että tää varmaan jo nyt vaikuttaa epätoivoiselta stalkkaukselta. Jospa sekin välillä jotain!
Me tarvittaisiin kyllä kunnolla aikaa kahdestaan, ilman että pitää miettiä muita seuralaisia tai kellon etenemistä. En tiedä, muuttaisiko se tätä kaverimeininkiä mihinkään, mutta olisi se silti ihanaa.
Joo tiedän, kuulostan säälittävältä ja epätoivoiselta. Ja sekopäiseltä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti