Perjantaina SP soitti mulle ja kyseli kaupunkiin. Olin muutenkin lähdössä niin sovittiin sitten, että tavataan baarissa. Siellähän se meitä odotteli, kun saavuttiin paikalle. Mä valtasin paikan sen vierestä sohvalta ja se kaappasi mut tottuneesti kainaloonsa. SPllä oli mukana joku kaveri toisesta kaupungista ja tää kaveri sitten tiedusteli, että oonko mä SPn tyttöystävä. En oo, mä vastasin.
Me käytiin pussailemassa nurkan takana tai tanssilattialla aina välillä. Ei taidettu olla kovin hyvää seuraa kenellekään muulle.. Ennen valomerkkiä SP kysyi, jos lähdettäisiin pois. Mentiin sitten SPn luokse harrastelemaan tuhmuuksia. Harmi, etten voinut jäädä yöksi, aamuiset velvollisuudet pakottivat lähtemään kotiin. SPn vieressä on aivan ihana nukkua. Ja mikäs sen parempi tapa on herätä kuin aamuseksi. Mutta kotiin kävi matka aamuyön tunteina.
Illalla joskus muuten SP palasi tohon sen kaverin kanssa käytyyn tyttöystäväkeskusteluun ja vihjaili siihen suuntaan, että olisi halunnut tietää mun ajatuksia kyseisestä mahdollisuudesta vähän tarkemmin. Mutta milläs mä niitä kerron, kun en itsekään tiedä?
No sunnuntaina sitten vaihdoin pari viestiä facessa SPn kanssa. Ei viikonloppukuulumisia ihmeellisempää. Tylsää. Jos tota joku kummempi muka kiinnostaa, niin saa kyllä yrittää aika tavalla enemmän.
Pitäisiköhän sitä koittaa selvittää tota SPkuvioo vai antaa sen vaan
valua eteenpäin (tai taaksepäin) omalla painollaan? Äääh, en tiedä. Ehkä
mä kehitän Jotain Ihan Muuta.
Jasukin chattaili tänään ja vihjaili kovasti, että olisi viikonloppuna toivonut nähneensä mut. Miksei sitten ehdottanut? Turha se on näin jälkeenpäin mutista.
Angstaan nyt täällä mun elämääni kuuluvien miesten saamattomuudelle. (Ja samalla omallenikin. Olisin nimittäin halunnut itse törmäillä Jamesiin tai Arskaan, mutta mitä mä tein asian hyväksi? En sitten niin mitään. Turha se on näin jälkeenpäin mutista.)
Ainiin. Ja lisäangstia aiheuttaa se "kusipää" josta joskus kirjoitin. Viikonloppuna yhteisen tutun kautta selvisi, että toi sen mun kavereiden hehkutus olikin tarkoitettu muhun kohdistetuksi iskutaktiikaksi. Eipä ihan osunut kohdalleen, en sitä todellakaan tuolla tavalla ottanut. Oliko tässä nyt vika mun käsityskyvyssäni vai jossain muussa? Huoh. Miksi asioista pitää tehdä vaikeita? Mihin on kadonnut se perinteinen "Näytät hyvältä tänään" tai "Voisin ostaa sulle juoman" tai vaikka ihan se mun suosima suora lähestymistapa?? Miksei voi vaan kertoa, jos joku kiinnostaa?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti