8.8.12

Work hard, Break easy

Tää viikko töissä on ollut tavallista, hmm, visuaalisesti miellyttävämpi. Maanantaiaamuna yllätyin suuresti, kun työtehtävälistassa mun nimeni viereen oli kirjoitettu Ryan (no ei sentään Ryan, vaan sen oikee nimi tietty). Se oli siirretty toisesta vuorosta ja laitettu täksi viikoksi mun työparikseni. Arvatkaa vaan harmittiko? No ei.

Maanantaina mä koitin sille jutella siinä töiden lomassa, mutta ei siitä saanut mitään irti! Jotain lyhyitä vastauksia ja ainoastaan työasioista. Mä luovutin ennen pitkää ja tyydyin vaan tuijottamaan sitä aina kun sen silmä vältti. On se aika syötävä. Tajusin siinä tuijotellessani, että sillä on oudon pienet kädet! Aloinkin sitten miettiä sitä, mitä sanotaan pienistä käsistä (tai jaloista tai nenästä tai...) ja muista ulokkeista. Pitääköhän se paikkaansa? Piti oikein muistella aiempien säätöjen käsien kokoja, mutta enhän mä sellaiseen oo kiinnittänyt niin tarkasti huomioo! (Jamesilla on isot kädet, pitkät sormet. Hmm. Hmmmmmmm. Mmmmm.) Pitää alkaa tehdä vertailevaa tutkimusta.

Tänään sitten kahden päivän hiljaisuuden jälkeen se alkoi jopa puhua mulle. Valitin jotain töistä ja sain sen hymyilemään. Mulla olikin ollut siis ihan selvästi vaan väärät puheenaiheet! Sen jälkeen smalltalkki oli helpompaa. Kunhan muistin aina silloin tällöin nurista jostakin työhön liittyvästä.

Eipä siitä näillä meriiteillä muuksi mulle ole kuin silmänruuaksi. Mutta pitää jatkaa nurisemista, se hymy tekee siitä vieläkin hotimman!

2 kommenttia:

  1. "Aloinkin sitten miettiä sitä, mitä sanotaan pienistä käsistä (tai jaloista tai nenästä tai...) ja muista ulokkeista"

    Olen kuullut itsekin tämän, mutta enpä osaa sanoa onko tällä väitteellä katetta? Taitaa olla urbaani legenda? Tai kerro sit joskus, miten sun vertailevissa tutkimuksissa kävi...

    Mutta pienet kädet ja sormet miehellä auttaa kyllä kovasti joissakin tietyissä leikeissä...;) Siinä varsinaisessa "veitikassa" pitää toki olla riittävästi kokoa, siitä olen samaa mieltä. Toki liika on liikaa siinäkin.

    Ja jos pienet ulokkeet (Jalat, kädet, sormet) yms. kertoisi sitten jonkun muunkin seikan koosta, niin toimiiko se sama sitten naisilla myös? Esim. että jos on iso perse, niin sitten se myös väljät paikat? No ei sekään näin mene. Voin vannoa. Vaikka perseitten leveydessä voi eroja olla, aika paljonkin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä itsekään. Ei tosissaan ole tullut kiinnitettyä niinkään huomiota asiaan aiemmin. Ja kun ei pysty muistamaan, mitä on ollut! Toisaalta, mä kyllä tykkään isoista käsistä, että ehkä hakeudunkin sitten enemmän sellaisiin.

      Sen kyllä muistan, että Koolla on ihanat kädet, ei mitkään pienet. Ja Koon kaverissa on myös kokoa! Se tukisi tätä teoriaa, mutta yksi koehenkilö ei taida vielä tehdä mistään tutkimuksesta validia :-D

      Oot kyllä oikeessa tuossa, että liika on liikaa, kun puhutaan koosta (koko, ei Koo. Hämäävää). Kyllä sitä olla pitää, mutta ihan todella, liian suuri jo sattuu! Kokemusta on siitäkin (Max. Se kyllä tajusi omat ja mun rajani, mutta eihän sitä aina siinä hötäkässä ehdi sellaiseen kiinnittää huomiota).

      Koolla ei ole väliä on täyttä p*skaa mun mielestäni. Toki ilman taitoa ei minkäänlaisella vehkeellä tee yhtään mitään. Ja kompensoi se osaaminen sentään jotain, mikäli muissa avuissa on vajetta.

      Naisista ei ole kokemusta, niiden kokojen suhteen en osaa sanoa mitään ;-)

      Poista