Yhtenä viikonloppuna mentiin ihan normaalilla porukalla ihan
normaaliin baariin viettämään täysin normaalia lauantai-iltaa. Mitään
ihmeellistä ei pitänyt olla tiedossa ja suunnitelmana oli vain ottaa muutama
liikaa ja pitää hauskaa.
Illalla porukkaan ilmaantui kaverin kaveri, töistä tai
jostain. Tyyppi vaikutti ihan mukavalta kun siinä juteltiin illan mittaan. Tyypistä
en sen kummempaa ajatellut kuitenkaan, en ollut vielä oikein saanut kiinni
sinkkuelämästä enkä osannut ketään sillä silmällä katsella. Eikä se ollut edes
mun tyyppiä, nuorempikin ja kaikkea.
Kaveri seurasi jutteluamme vierestä. Tyypin mentyä tiskille kaveri
sanoi, että iskepä kuule tosta itselles mies. Nauroin, kun en ollut mitään
tollasta ajatellut. Siitä se ajatus jäi kuitenkin pyörimään mieleen ja parin
lisäjuoman jälkeen mietin, että no miksi ei. Munhan oli tarkoitus pitää
hauskaa, yhtä hyvin sen voisi aloittaa nyt.
Ongelmana oli se, että mulla ei ollut niin minkäänlaista
käsitystä siitä, miten miehiä isketään. En ollut varmaan koskaan joutunut tekemään
sellaista ja viimeisimmän uuden jutun aloituksestakin oli jo kauan. Enhän mä
edes osannut arvioida, että oliko Tyyppi kiinnostunut vai ei.
Valomerkin lähestyessä päätin kokeilla suoraa
lähestymistapaa, come hell or high water. Sanoin Tyypille, että mennään käymään
tuolla. Ei se edes kysellyt mitään, vaan lähti mukaan. Nurkan taakse päästiin
ja sitten Tyyppi otti onneksi ohjat käsiinsä, olisin varmaan ollut aika hukassa
muuten.
Oli tosi outoa suudella jotakuta uutta. Kaikki tuntui kummalliselta.
Me palattiin vielä pöytään hetkeksi ennenkuin lähdettiin porukalla pois. Ulkona
Tyyppi kysyi multa, että mennäänkö sun luo. Mietin ehkä sekunnin.
Outoo. Tosi outoo kaikki. Itse en osannut oikein edetä,
mutta onneksi Tyyppi osasi. Aamulla sen saatoin sitten matkaan ja palasin jatkamaan uniani.
Olin aatellut, että toi olisi vaan yhden illan kivaa. Tyyppi
kuitenkin löysi mut Fb:stä. Mua ei jaksanut kiinnostaa mikään sen kummempi.
Olin vain tyytyväinen, että tuli astuttua sille tielle, mihin oli tarkoituskin
astua.
Muuten, se kaveri, joka ton iskemistä oli mulle ehdottanut, sanoi myöhemmin, että oli heittänyt koko jutun ihan vitsillä..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti