Seuraavalla reissulla osuin Maxin kanssa samoihin bileisiin.
Moikattiin kun nähtiin, mutta alkuillasta ei sen enempää juteltu toisillemme.
Tilanne oli vähän outo, kun paikalla oli aika paljon väkeä ja mukana oli Maxin
entinenkin uuden miehensä kanssa. Illan kuluessa hymyiltiin muutaman kerran
toisillemme eri puolilta huonetta, mutta ajattelin, että ei taida tänään
kehittyä tästä jutusta tämän enempää.
Myöhemmin illalla Max kuitenkin metsästi mut käsiinsä
boolikulhon luota. Moikkasi uudestaan ja kysyi, lähtisinkö käymään tupakalla.
Mentiin sitten kahdestaan ulos ja kyllä yllätyin, kun tuo aloittikin mulle
kiukkuisen avautumisen entisestään. Kuuntelin siinä jonkin aikaa silmät
pyöreinä ja ihan ihmeissäni. Vähän aikaa kuunneltuani musta alkoi tuntua, että
jo riittää avautuminen, joka ei muhun liittynyt mitenkään ja kommentoinkin aika
kovasanaisesti takaisin, täysin omaa tyyliäni vastaan. Kiukkuisena tuo sitten
vielä kysyi, että arvaa mikä tässä myöskin vituttaa. Huokaisin syvään ja
ajattelin, että okei, tämä vielä ja sitten saa luvan riittää. Kysyin, että no
mikä. Kuulemma se, että Max haluaisi tänä iltana kuitenkin mut mukaansa. Hetken
aikaa tuijotin tuota suu auki, kunnes repesin huolella.
Okei, mitä hittoo. Miten se vituttaa, että haluaa mut
mukaansa? Ja millä ihmeen logiikalla on fiksua avautua entisestään jollekin,
jota haluaa panna?
No mutta ei varmaan kovin paljoa yllätä, että Maxin matkaan
mä kuitenkin tona iltana lähdin. Olisin ehkä voinut osoittaa vähän enemmän
itsehillintää tai jotain, mutta mitä suotta. Baarin jälkeen lähdettiin sitten
taas Maxin luokse ja tällä kerralla jäin jopa yöksi. On ihana nukkua jonkun
vieressä, käpertyä kainaloon ja pitää kädestä. Mutta aamu Maxin kanssa oli
kyllä outo. Verrattuna vaikka Mikkeen. Miken kanssa me vielä aamulla juteltiin
ja naureskeltiin ja makoiltiin alasti sängyllä ja pussailtiin ja ja.. Maxin
kanssa ei ollut sitten niin mitään puhuttavaa. Jotain yksittäisiä heittoja,
joihin kumpikaan ei oikein tarttunut. Lähdin sitten kotiinpäin.
Ei tääkään kerta ainakaan lisännyt mun kiinnostusta Maxia
kohtaan. Asiat ei todellakaan tunnu mitenkään helpoilta Maxin kanssa, haluan
vaivattomamman ihmisen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti