Random tyyppi oli siis tosissaan ihan random. Joku joka
ilmestyi pöytään ja tuijotti silmiin ja kehui kauniiksi. Randomi oli kyllä ihan
vaan hoito. Kyllä se kovasti kyseli mun puhelinnumeroani, mutta en mä sitä
antanut. Nimeni mä kyllä kerroin ja tuo sanoi etsivänsä mut vielä jostain,
mutta eipä ole tähän mennessä ainakaan löytänyt. Ihmettelisin kyllä, jos se
olisi edes aamulla muistanut mun nimeäni enää. Parempi vaan, ei tarvi odotella viestejä, joita ei koskaan tuu (tai siinä tapauksessa, jos niitä ei haluaisi, niitä oikein tulvii ovista ja ikkunoista!) tai stressata siitä, että nähdäänkö uudestaan vai ei.
Kroko sitten pyysi mua vielä elokuviin ja olin kyllä aika nihkeenä
lähtemään. Menin kuitenkin jostain syystä ja vaikka leffa olikin hyvä, ei
niissä treffeissä paljon muuta kehuttavaa ollut. Leffan jälkeen me vaan
istuttiin hiljaa ja mä koitin epätoivoisesti keksiä jonkun puheenaiheen, johon
Krokokin tarttuisi. Eipä onnistunut. Mä totesin lähteväni kotiin ja kyllähän
Kroko koitti jotain vihjata yöseurasta, mutta mä (siis MÄ, eiköhän se jo kerro
aika paljon) menin mieluummin yksin nukkumaan.
Seuraavana päivänä mä laitoin Krokolle viestin ja sanoin,
että ei tästä taida tulla mitään. It’s not you, it’s me ja niin edelleen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti