Syy tuolle tarinalle Willistä seuraa tässä. Ilta, joka alkoi
tylsästi, ei olisi kiinnostanut vähääkään lähteä minnekään tai nähdä ketään.
Väsytti, vitutti ja olo oli muutenkin surkea ja yksinäinen. Olin kuitenkin
luvannut lähteä kaupunkiin ja olihan se sitten mentävä. Siitä tulikin ilta,
jolloin mulla oli hauskempaa kuin ikuisuuksiin.
Lähdettiin kavereiden kanssa baariin vasta myöhään, ehkä
kahdeltatoista. Mä soittelin siinä taksista Willille, että näkisikö sitäkin
vaikka pitkästä aikaa. No Will oli baarissa ja kutsui meidät liittymään seuraan.
Mä salaa toivoin, että jospa nyt meillä olisi mahdollisuus käydä uusi
keskustelu aiheesta mitä jos sitten kuitenkin.
Mun kaverit halusivat toiseen baariin ja niinpä mä menin
yksin sinne, missä Will oli. Siellä Will oli Tytön ja muutaman kaverinsa kanssa
pöydässä. Pettymys oli aika kova, kun tajusin, mistä Willin ja Tytön välillä
oli kyse. Will vaikutti itsekin vähän vaivaantuneelta tilanteesta, mutta
ainahan se tuntuu näin menevän ja iltaa jatkettiin kuitenkin samalla
kokoonpanolla.
Mä olin tavannut Willin kaverin, Miken muutaman kerran
aiemminkin, mutta me ei oltu koskaan edes juurikaan juteltu. Samalla teemalla
kuin aiemminkin, mä en ollut pitänyt Mikkee yhtään mun tyylisenä miehenä tai
katsellut sitä edes koskaan. Mikke oli kyllä Bossin ja vähän Maxinkin
vastakohta, sellainen rokkarirenttu. Mutta se vaikutti ihan kamalan ujolta
(ensivaikutelma voi olla aika väärässä) ja ulkonäöllisestikin se oli ihan
jotain muuta, kuin mun makuun sopivaa. Pitkät vaaleat hiukset ja sellaiset
pikkupojan enkelikasvot. Muhun noi pitkähiuksiset miehet ei ole oikein koskaan
kolahtaneet. En tykkää, jos miehellä on enemmän tukkaa kuin mulla :D.
No mutta, niinkuin siinä aika useesti käy, pari kaljaa
myöhemmin maailma alkoi näyttää erilaiselta. Oltiin juteltu siinä illan aikana
Miken kanssa aika paljon ja Mikke vaikutti jonkin verran kiinnostuneelta, mutta
ei tehnyt kuitenkaan minkäänlaista aloitetta. Itse olin vielä kahden vaiheilla
ja narikkajonossa ajattelin, että taidan lähteä yksin kotiin. Mutta toisin
kävi. Ulos kun päästiin, Mikke totesi mulle, että nyt lähdettäis jatkoille ja
mun kuulemma piti tulla mukaan. Miken kämpille suunnattiin sitten muutaman
ihmisen voimin. Niinkuin näämmä kaikki muutkin tässä pikkukaupungissa, Mikke
asuu aika lähellä mua. Aattelin, että pääsen sitten nopeesti kotiin, jos siltä
tuntuu.
No eipä tuntunut. Loppuyö me kuunneltiin musiikkia, juotiin,
juteltiin ja leikittiin luottamusleikkejä (niitä kaatuilujuttuja, u know? Tosi
fiksua kännissä, jep). Aamu taisi lähennellä jo kahdeksaa, kun makoiltiin
sängyllä tuijottamassa kattoa. Mikke etsi mun käteni käteensä jostain peiton
kolosta. Me jäätiin kahdestaan ensimmäistä kertaa koko ”yönä”, kun muu porukka siirtyi
kerrankin yhdessä tupakalle parvekkeelle. Kun ovi kolahti kiinni, meidän huulet
oli jo löytäneet toisensa. Sillä hetkellä mun päässäni taisi naksahtaa joku
ihan vinksalleen.
Me ei siis oltu päästy nukkumaan ollenkaan ja koska ketään
ei oikeestaan edes väsyttänyt enää siinä aamulla yhdentoista aikaan, me
päätettiin lähteä etsimään joku lähikuppila, joka olisi auki ja poiketa
aamukaljalla. Siinä baaritiskillä notkuessa tuoppi kädessä alkoi jo pikkuhiljaa
väsyttää. Yksien jälkeen Mikke ja mä lähdettiin yhtä matkaa kotiin päin.
Mä olin suuntaamassa suoraan Miken luokse ja ihmettelin, kun
se pysäytti mut risteyksessä. ”Tulisitko mun luo?” se kysyi ja mä olin ihan
ihmeissäni. Ei mulle ollut tullut mieleenkään sellainen vaihtoehto, että
mentäisiin eri osoitteisiin. Miken luo me sitten päädyttiin. Väsynyttä ja
humalaista aamusettiä, mutta Mikke oli siltikin älyttömän hyvä.
Nukkuun me päästiin viimein kolmelta iltapäivällä. Mä
heräsin kuudelta ja aloin hipsiä kotia kohti. Eteisessä toi vielä varmisti,
että ollaanhan me vaihdettu numeroita. Aikamoiset lähtöpusut sain ja Mikke
kysyi, että kai vielä nähdään. Nähdään. Nähdäännähdäännähdään! Mä olisin jäänyt
siltä seisomalta vaikka toiseksi yöksi, jos Mikke olisi pyytänyt.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti