For of all sad words of tongue or pen, The saddest are these: "It might have been!"

Tuon illan jälkeen me ei nähty Maxin kanssa hetkeen. Liikuttiin kai eri paikoissa ja porukoissa, eikä satuttu törmäämään. Niinkuin sanoin, en mä ollut Maxista kiinnostunut ja koko juttu painui unholaan.

Mutta nyt hiukan siitä yhdestä ”mitä jos”-tapauksesta, Willistä. Will on kaveri jo muutaman vuoden takaa. Mä en edes muista, missä tai kuinka ollaan tavattu, mutta jotenkin meistä vaan tuli kavereita. Me ollaan aina tykätty toisistamme ja molemminpuolista kiinnostustakin on ollut ilmassa jossain vaiheessa. Kuulemma. Meidänkin stoori on kuitenkin se perinteinen. Mä seurustelin silloin, kun Willin kanssa tutustuttiin paremmin. Ja nyt kun olisin vapaa, Willillä on kuvioita toisen tytön kanssa. Niinpä tietysti.

Me ollaan monesti kävelty yöllä kaksin kotiin tai otettu yhteinen taksi. Ollaan istuttu puistoissa ja liikuttu paljon samassa porukassa. Meillä on aina ollut paljon juteltavaa. Mutta tää kaikki on aina ollut täysin ”viatonta” ja kaveripohjalla. 

Nyt viimeaikoina meidän yhteydenpito on hiipunut tosi vähiin. Harmi kyllä. Osaltaan siihen on syynä toi Willin tyttö, osaltaan mun säädöt (joista enemmän seuraavalla kerralla.. voi apua) ja osaltaan varmaan sekin, mitä meidän välillä sitten kerran tapahtui. 

Eli joskus taannoin bileillan jälkeen matkattiin taas yhdessä kotia kohti. Tällä kerralla Will kuitenkin halusi jutella mun kanssani jostain ja me etsittiin puistonpenkki ja istuttiin siihen puhumaan. Siinä sitten vierähti tunti jos toinenkin. Will oli päättänyt tunnustaa tykkäävänsä musta. Siis tykkäävänsä tykkäävänsä. Ja voi hyvänen aika mutta kyllä mäkin siitä tykkäsin! Mutta. Se ainainen ja ikuinen kamala mutta. Mulla oli asiat aika kesken silloin vielä entisen kanssa, vaikka virallisesti ei yhdessä enää oltukaan. Mä ajattelin, ettei olisi reilua ketään kohtaan, jos nyt alkaisin jotain säätää Willin kanssa ja seuraavalla viikolla sanoisin, että sori, mutta en mä nyt sitten voikaan. Näin jälkeenpäin ajatellen olisi vaan pitänyt antaa mennä! Harrrrmittaa.

Me siis juteltiin tosi pitkään. Ja siinä pitkän pähkäilyn jälkeen päädyttiin yksi nopea mutta niiiiin ihana suudelmakin vaihtamaan. Oi ja voi. Tarjosin Willille yöpaikkaa (sillä varauksella, että oltaisiin oltu kiltisti), mutta tuo fiksuna tyyppinä totesi, että on parempi lähteä kotiin.

No, asiat sitten menivät entisen kanssa miten menivät ja siinä vaiheessa Willillä oli jo tuo tyttö kierroksessa. Voin kertoa, että otti päähän ja pahasti. Will on yksi näistä elämäni loputtomalta tuntuvista ”olisi pitänyt” –tapauksista, joita ei kyllä tarvitsisi tulla yhtäkään lisää. Olisi pitänyt, pyh. Näiden juttujen takia oonkin nyt luvannut, että enää ei jää tekemättä. Tekemättömien juttujen katuminen on kamalaa.