Mä olin yhtenä iltana mennyt nukkumaan baareilun jälkeen.
Olin jo nukahtanut, kun mun puhelin piippasi tekstiviestiä. Mä heräsin siihen,
mutta en jaksanut reagoida. Ajattelin, että ei kellään mitään järkevää asiaa
tähän aikaan kuitenkaan oo.
Aamulla sitten herättyäni mä nappasin puhelimen käteeni ja
luin viestin. En ensin meinannut tajuta ollenkaan, keltä se oli tai mitä siinä
sanottiin. Siis Mikke! Mikke. Se viesti oli Mikeltä. Se kysyi, olisinko mennyt yöksi. Yllätyin itsekin, kun suhtautumiseni oli lähinnä Oh, well, meni jo.
Olisin mä varmaan mennyt, jos olisin viestin vaivautunut yöllä lukemaan,
ei musta olisi varmasti ollut kieltäytymään. Mutta ihmeellistä kyllä, aamulla
ei (hirvittävän paljoo) harmittanut, vaikka jäi lukematta.
Mietin siinä, että voi sitä sekoilun määrää, jos olisin
Miken taas nähnyt. Olisinko seonnut yhtä pahasti, kuin viimeksikin? Vähän
harmitti se, että takuuhyvä pano jäi välistä, mutta toisaalta olin tosi ylpeä
itsestäni. Mähän olin vähän niinkuin antanut Mikelle pakit, eikö? (Sano joo!)
No, en oikeita pakkeja, mutta en sentään itkenyt katkeria kyyneliä kun
tajusin, mikä meni ohi. Onhan mulla nyt syy olla ylpeä itestäni, onhan?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti